Toimeton olo ei rauhaa se anna tuolloin ei yhteistä reppua kanna ihanpa pistävi miettimään -handuil noil hommia tiettimään. Omalle olennal siinä sais rauhan puseronalaiseen, viritteen lauhan keräten luultavast pisteitä -heipaten tunkiol misteitä. Vanhuus keil kuormia harteille roppaa jopahan jukuripäisenkin toppaa entiset ukot mit selitti -aikans vaan tehosti pelitti. Nuorena eipähän aatella moista kareisel silmällä vilhuta toista pääsemät hirmusti hihkumaan -omaansa etevyyt tihkumaan. Änkeäl mielelkö kuoppia kaivais nurises asennos, tukkojaan raivais hikeehän kertyisi otsalle -vihoituslentoja, kotsalle. Pakko on tyytyä saatujenmäärään uppoo se aikanaan, hengeltä jäärään monisuus, välkkyisyys, unohtuu -eessään kun arjessa törröö luu. Saahan sit hoputtaa hevostaan tiellä noinkin viel ohjia, järkisest piellä eikäpä suuttuen risata -olemanehtoja misata. Nöyryys on nostanut monenkin maasta huomisen antimet, päästyneet haasta tuuriikin tuollaises tarvitaan -esteitä eestä kun harvitaan. Maalla on metkaa, ja lonkkaakin heittää nykyisen kattilas, muistoja keittää silloin kun jalka viel vippasi -antoisan astiast lippasi. Jämäkkyys yksin ei riipu se kehost henkinen latinki, vastailee tehost iloinen ilme ja rallatus -lillukanvarsien tallatus.
Pentti Pohjola 20050916 (20050916) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu