Pakko on myöntää, et elo on tyhjää yksissä nurkissa vuotens kun nyhjää hitsistko aitonsa etsisi -samean, saanneista metsisi. Tottumus hangannut rasvoista sukset millinkään muuttumat, ääriltään ukset vähemp jo alkaisi kyllöittää -ilojen ääntelyist osit jää. Hyllyväl alustal, aatteittenkasat etäällä todesti, vatpassitasat miinustens reunoil kun marhailee -kuvitteen kukkasii tarhailee. Joku jos äännähtää, vieläkö puuhit sameanlammilost riimejäs nuuhit yhtäkö sorttia pökkäjää -tuhannestkuultuja, aivan nää. Mistäpä tapaiskaan helmienhohtoo sielulle sopivaa, eliksiir-rohtoo ainoolla pollalla hankkia -täydentäin töhkällä pankkia. Rajat on piirtyneet, kapeut käyttäin alimman asenteen, eineillä täyttäin vaikka kuin ruuveja rutistais -perskeitä hihastaan putistais. Alussa innostuu, minähän osaan henkisii hilkkuja kilisee posaan mutta kun tarkemmin tutkailee -vanainen vesihän mutkailee. Ei ole riitosti potkua piipus yhtäistä entistä, hakujen riipus odotet tyhjästi läikkyilee -kangastus etäältä väikkyilee. Nuorempan päivät ol täynnänsä työtä leivän kun hankinta pöytähän myötä illal sit väsymä yllätti -pedille pitkäkseen pyllätti. Vinkeät vipelsi, erisel tehol tunteisenterveesti, uskolla ehol mistäpä meikäisel voimia -pollea persuksil roimia.
Pentti Pohjola 20050902 (20050902) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu