Vahinko ei varottele tulostansa harottele yllätyttää ihmisen -naura tuolle toki en. Omalkohdal ampaistessa sydänalaa rampaistessa itkukaan ei etäällä -umpipilveen vetäällä. Etäämmält voi huvituttaa sillälailla kuvituttaa ottavathan opiksi -uudel löysil kopiksi. Painostusta ei saa jatkaa vaikka harminhenki vatkaa aivan arkist, maallista -rahalsaatuu paallista. Unohdetaan tapahtunut kaikil olo vapahtunut järjenkanssa kulkien -höpertelyt sulkien. Tovinperäst, ei ees muista kohdannutta, harmiinsuista unohteista rippuja -ylimaalain tippuja. Nauru toisen huonosttuurist kajahtelee ontonmuurist älyten, ei ikinä -ylhäältkatso likinä. Mielikäämme ravitella keinoillamme avitella häntä, jok on pulassa -itsel varpaat sulassa. Kellot eivät ajois kilka välkkylamppu estoks vilka haaverin sen heittyissä -onenolon peittyissä. Vehkehist kun vaan on kyse suuresmitas, täysi nyse riemu hetken hukassa -kallaammalle pukassa.
Pentti Pohjola 20050622 (20050622) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu