Aina ei voi virkee olla joskus väsyy miettiin polla kaikki tuntuu tyhjältä -hölmöilyjen nyhjältä. Piiskaa siinä henkee hereil nykyhetkeen ilost kereil muuri uutten edessä -simmukat vaik vedessä. Täytyis antaa ajan mennä yhtenään ei plussast lennä riittää vanha tavara -niuhtu elon avara. Miks ees täytyis uusiin ehtii vanha verso yhä lehtii hetkikään ei hukassa -aina toive kukassa. Ikä laittaa direktiivin päivin vintil hitaast hiivin totuttua touhua -kulunutta mouhua. Riimit nää ei ehoilt näytä oleellisest laatuu täytä piruillen vaan viskattu -köyhänkeinoil riskattu. Sen myös näkee paljoist vuosist ukko etääl marhaa kuosist melkein niinkuin rusina -tyhjänpäinen tusina. Koitoksissa karsiutunut oksiltansa harsiutunut luonteensrosoilt änkyrä -mieliteoilt vänkyrä. Lähes ootti taivaalt kuuta arki tarjos ihanmuuta sonnanmättiin satutti -et se pirust hatutti. Näinkö meni avut hukkaan harmaakarva puhkes tukkaan yksinäisen osassa -töppäilyitten hosassa.
Pentti Pohjola 20050329 (20050329) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu