20050329 Polunpoikkeisissa

Aina ei voi virkee olla
joskus väsyy miettiin polla
kaikki tuntuu tyhjältä
-hölmöilyjen nyhjältä.
Piiskaa siinä henkee hereil
nykyhetkeen ilost kereil
muuri uutten edessä
-simmukat vaik vedessä.

Täytyis antaa ajan mennä
yhtenään ei plussast lennä
riittää vanha tavara
-niuhtu elon avara.
Miks ees täytyis uusiin ehtii
vanha verso yhä lehtii
hetkikään ei hukassa
-aina toive kukassa.

Ikä laittaa direktiivin
päivin vintil hitaast hiivin
totuttua touhua
-kulunutta mouhua.
Riimit nää ei ehoilt näytä
oleellisest laatuu täytä
piruillen vaan viskattu
-köyhänkeinoil riskattu.

Sen myös näkee paljoist vuosist
ukko etääl marhaa kuosist
melkein niinkuin rusina
-tyhjänpäinen tusina.
Koitoksissa karsiutunut
oksiltansa harsiutunut
luonteensrosoilt änkyrä
-mieliteoilt vänkyrä.

Lähes ootti taivaalt kuuta
arki tarjos ihanmuuta
sonnanmättiin satutti
-et se pirust hatutti.
Näinkö meni avut hukkaan
harmaakarva puhkes tukkaan
yksinäisen osassa
-töppäilyitten hosassa.

Pentti Pohjola 20050329 (20050329) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu