20050322 Totistakin touhua

Vastuunsa ihminen pakosti kantaa
lampsimal raihnasest, olemanrantaa
henkises mielessä toki juur
-taakka ehk pahimmil hirmu suur.
Miten mä selitän, tuota ja tuota
pohja kun lähespä uppoista suota
aina väh turpaankin saannissa
-kipeitä monasti jaannissa.

Onko sit täytisest snaijuulta tyhmä
kupoolin vellonnas lurailee hyhmä
sanatko jotenkin puuttuvat
-ilmahanheitetyiks muuttuvat.
Älä silt suutasi suppuseks sulje
näkimet avoinna polullas kulje
tarviikin vähyytens hyväksyy
-vaikkei juur pistäiskään kinttuun kyy.

Selitysvaikeus, luontainen juttu
aivan jo laumoittain moisihin kuttu
hälyjen kelloja kilistää
-viisaus etäällä vilistää.
Yksilön kokema, muualla seinä
vaikka siel taipuiskin tuoreena heinä
maailmat etäällä erikseen
-nallimmat hönttänöi perikseen.

Kiusattu kansa kyl sitkeetä sorttii
tuhanteen kertahan rynkyää porttii
etevät ei jäisi kuoppiinsa
-silmäten huurteiseen tuoppiinsa.
Pöhköä kannella surujens säkkii
rakentaa ympäril tiheetä häkkii
ollakseen omana vahtina
-pelkästi miinuksii rahtina.

Annettais anteeksi pahatkin paasoot
nurinpäin aatellut ränkkäset jaasoot
elämä lahjoista lämpimin
-vuorilla, rotkoissa, kämpimin.
Hukattu ilo ois surujen summa
uudessä päiväs et taivo ain tumma
rohkeast rippeens kun keräilee
-yhteisön etuukin peräilee.

Pentti Pohjola 20050322 (20050322) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu