Vanhakstullen haitat lisii elo lähes on jo pisii näkö, kuulo, renkkailee -liikuntakin tenkkailee. Oo nyt siinä ilonaamal arkistesi, harmaansaamal juoksennella ripeesti -vähempkin, kun kipeesti. Näin silt täytyy hajotella itseens etseis varjotella löytääksensä lohtua -missä aistii rohtua. Saattaa olla, sujuu hyvin paukahdella, tasajyvin monttukin voi aueta -toheloisest laueta. Ei oo luontoo, toista ohjail ruuhi siinä kiviin pohjail ympärpyöreet estetään -sillä mallil kestetään. Tuntuma voi häipyy vähiin kontaktii ei läydä lähiin itkemättä ajellaan -haaltohinkuu vajellaan. Miten tässä kultaa vuolis löhötessä omas tuolis aatoshanat lukossa -remeliä ukossa. Piristyä ensin pitäis korvainvälis, jospa itäis sanoi voisi talteilla -tuhdimmilla malteilla. Uunoiluu vois vähennellä järkiperää tähennellä toisten malleist oppia -eliksiirii, troppia. Lepäämällä hiljaa yönsä löysäellen, remelvyönsä utuisisaan uinaillen -plussatyylil puimaillen.
Pentti Pohjola 20050322 (20050322) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu