Laittumatta ajois joukkoon jäsähtää kyl omaan loukkoon lusikkaa ei sopassa -ne on linjat topassa. Miksi hitos?, moni kysyy ukko eristeessä pysyy voishan vapaast ravata -ystäviään tavata. Oltu liikaa orvonnahois joukonmielest, haitanpahois sliippauksest poimimat -marakatist toimimat. Erakoks väh itsens mieltää syviik syitä?, ne kyl kieltää luontuvaa vaan tällainen -keulillehan kaipaa en. Toki ei täs missään hukas sisarusten välit kukas henkisest ehk heitteillä -ohuunlaisil peitteillä. Näinkin elää kohtuisesti rentuuttakin lohtuisesti rynkyymättä ovia -olemaans, siit lovia. Riimei paiskin aatost vailla räpeltelen, tavumailla loppusointui etsien -karseintani metsien. Sivuutettu virstanpylväät kasikympit, ajas ylväät joutohiehen järjellä -miten tuossa kärjellä. Hanuria hylkäämättä antaa tekemisel kättä lehtii, telkkaa tiiraten -vinttitilois viiraten. Yksipuist väh hengeneväs nurjimmista silti reväs ukonhahmons hyväksyy -vaik ei oksil istu pyy.
Pentti Pohjola 20050322 (20050322) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu