Uutehenpyrkyy sit aina ei hyödä valttisii kortteja, näppeihin lyödä omahan pienuus siin esillä -tarvottais ukkuuden vesillä. Ihan ehk läheltä, näpsäisi kukan mikä taas antaisi intoiseen pukan olis vaan tulemat tyhjiä -joissa niin mälsäistä nyhjiä. Riimit kun ainoota, tänäistä tarpoo ei ole vuoria, hyödyistä arpoo moisien edessä nöyristyy -henkisis liiasti köyristyy. Aiempi meno, myös lähellä nollaa pitkin tät polkua itseä mollaa saamaton santeri todella -omista virheistä podella. Juoksuttaa mietettä, lähespä työkseen eikä pääs sisintä onnehen syökseen väkisin tällailla tomuttuu -kaikkises katsannos romuttuu. Siihen viel änkeevät, kroppaiset kivut heltii jo noistakin näppösist vivut laiva läh tuulisel ajolla -piirusteet, paremmist hajolla. Vatvoillaan vanhoja muistoja tuolta milloin ei ylmääräst, ikävää, huolta saatettiin iloonkin hurahtaa -tänäisel, pelkästi murahtaa. Olija itse on, alku ja piste juuri sen takana, tärkeä riste ellei oo ohjat siin käsissä hämmästeenhölmöä pläsissä. Naureksiit nynneröl, näkimet veteen ukko ei meloksi tipastkaan eteen se, mitä kelalta purkeaa -laadusti todella surkeaa. Etsitty estoilta aukkoja aidas talvisis tuulissa, ohuussa paidas maalnaru ikin ei ylity -ilo se rähvänäl sylity. Kymmenet vuodet tuol, tunkiontongus äläkkää pitäen, surujenvongus oppi ei otsahan asetu -lääkkeeksi rinnalle lasetu. Muistaa silt tarkasti, täähän vaan leikkii ehontaa, kokonaisvaltaisest veikkii huumorkin saanut on hytkeileen -asioi toisiinsa kytkeileen.
Pentti Pohjola 20041030 (20041030) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu