Ihmisel ois, pyrky, tarve että yksinäisest harve onnenlaineet laulaisi -lämpö päivin kaulaisi. Miehen, naisen, yhdesolo riemullinen elonkolo tuo se luonnon järjestys -vaa-ankielten kärjestys. Esteen usein, suuri - Mutta orvontielle, potku, rutta miks ei minuu huolittu -leikilläänkään nuolittu. Sankaruudest eristäytyy haaveisista sydän räytyy kelvot löytää kaverin -ukko-luonteel, haverin. Yrite ehk puutteellinen arvaamaton, muutteellinen ettei kelkkaan kavuttu -latui tarpeeks havuttu. Geenivirheist, jospa johtuu kuvitteist noist pilal rohtuu uskaltamat yrittää -normaaltyylil pyrittää. Luokkahan se silmis laskee oltu, raivaamatont kaskee maastoltamme ronikkoo -etäännellen monikkoo. Ystävyys tuos ynnimättä kenkäänlähel rynnimättä iloi niukast ahmittu -tyhjää kupeilt kahmittu. -Oishan sulla ollut noita -leivänpäälle, laittaa voita kommentteja heitellen -virnet vähän peitellen. Meikäkään ei sielult jäätä tutkaeltiin tosis säätä pyydykset vaan kuivilla -ensipaikka nuivilla. Itse itsens, täs on este moottoris ei riitä neste kauemmas jos huristais -rintalastaa puristais. Nyt jo jarrut tuosta lukos kasikympit, niskas ukos hyv kun jaksaa jalkeille -vinttitiloin palkeille.
Pentti Pohjola 20041028 (20041028) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu