Varmast on heitä, jotk karsastaa ukkoo mielensä, täydesti silloisest lukkoo synkeän pärstän jos huomaavat -itsensä etäämmäl puomaavat. Tuhannet kerrat saa ällistyy tuota etteivät leinikit vetvoimaan luota äijientaholtkin yhtäistä -pisteit ei kotihin nyhtäistä. Sellaisil lääkkeillä lähdetty liikkeel harmaalla pilvisel, kontattu kiikkeel omia niukkoja sättien -tuhkaa jop kaljulle mättien. Kivoikin kokemii, - sanoa pitää yksilöinsuuntahan ikävää itää ahaisii tuntoja todella -noishetkis, ei ollut podella. Taakse vaan jääneinä mukavat muistot joissa nois hehkuivat väreissä puistot rajaist nyt oleman nuorassa -lähespä viivaisen suorassa. Maisema esittää nättiä nytkin kosteansateisest, irronnut kytkin ruska jo maastoja maalailee -ihasteentuntoja paalailee. Yllä kun kaartuilee sininen taivas rähvänä heitäppä luotasi vaivas näin luulen tuulosen kuiskivan -minunkin suuntaani huiskivan. Kohtuises kunnossa, ikään täs nähden yhdeksälkympille alusta lähden nolla sen kahdeksan perässä -olispa järkisest terässä. Harmina ollut on, tuskainen luonne vartuntataitoja mikä ei suonne jonnisenjoutoista hätäilyy -tilantein, tunkiol mätäilyy. Pikkasen alkais kuin malttia löytää näinkin viel aatoksis hörhöisest töytää alun het jälkeen kaik kasassa -vaa-assa kielet ne tasassa. Riimejäin lukien, suunta se näkyy missä on estettä, kussa on täkyy pyrin kyl nöyrästi kulkemaan -ärheiset räjähteet sulkemaan. Etäällä ollaan tääl, rymisteenroiskeest taajamatyyppisest, mätkeest ja moiskeest ilo tuu yhäkin tutummaks -oottamat itseäis, kutummaks.
Pentti Pohjola 20041002 (20041002) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu