Pohdiskellaan helppoi juttui mitk ei tuhri kenkään nuttui joutoisilla jorinoil -leikinpäisil porinoil. Miks ees haluis ketään loukkail toisen arois, sorkkein koukkail älytönt ees aatella -siit viel toimeks saatella. Omarauha jokatahol ettei mielelt kukaan pahol nätimmältä näyttäisi -luotto paikkans täyttäisi. Kompakohtii silti riittää lakeistaan kun elos niittää älynkanssa siilaten -pilkut ehyiks viilaten. Tohtima on toinen juttu pelleissä jos valmiiks ruttu diplomaatist pelata -narut suoriks kelata. Mielt siis pitää ohjastella jutunjuurii pohjastella sit vaan antaa soitella -kompakohtii loitella. Yhteisyyksii metsästäissä ilon elkeit löytyy näissä miks tuos hukkais kipinän -sydämisen sipinän. Nolo luonne verhoi laittaa reilunpelin hengen taittaa ellei yli rämpeile -osaamisil lämpeile. Vanhana on varaa miettii kaikenlaista joutotiettii noin ei polla pakastu -ootonherkkä lakastu. Tyhjän toki itse tietää kuta kuormaa polle sietää ette rahkeet ratkea -huomeentyönty katkea. Maisemis jo ruskanvärei lapkaannuttaa kiusanärei sieltä nättei ammentaa -pitkäl huomeen jatkaa saa. Kunnes tulee kuurankukat lämmöntähteist, täydet hukat pakkasille pamahtaa -valkoinen siin äkist maa.
Kinttu vielä vähän kipee sit se tekee, luikkaal lipee litimäräl nurmella -köntsällänsä turvalla. Lonkka jämäht alustahan mustututti pinnast nahan ärhäkkyyttä riittelee -ehjinluin, - sit kiittelee. Tuohan kait ol kolmas vippu pystysuunnast, nurintippu mikä jätti jälkensä -asenteli pälkensä. Unohtaa ei ikää tarvi vuosist tullut, moni varvi kömpelyyttä koivissa -hantturan täs hoivissa. Ei silt pidä pelkoo ruokkii vaikka noukal tannert kuokkii pystyynpäästy ennenkin -remeliksi mennenkin. Onneks ei oo töihin pakko siitäsortist, nyt jo lakko useen vuoden osalta -etäännytty hosalta. Aika rientää omaans rataa sietäis olla tuolle pataa hivempää ois hukkaus -vastussorttiin mukkaus. Elonrattaat ne vain pyörii syksyt, keväät, yhtänyörii talven, suven, soinnuissa -yhä uutten toinnuissa. Mitpä täs on saatu aikaan täydest etäist, yhä haikaan unelmia puidessa -arjenkeskel uidessa. Rankkoi hommii, omans siivut niittenperään, löysät hiivut ehkpä malli passailee -joutojaan nyt rassailee. Hanuria halaillessa riimeinääreen palaillessa miete löytää kohteita -eteenpäisiin johteita. Iloo ollut aina himppu mitenmilloin, kookas kimppu siitä sielu virkistyy -huomeen esi tirkistyy.
Pentti Pohjola 20040928 (20040928) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu