Omissa oloissa menentään tottuu vaikka siin hetkittäin aistiikin pottuu koska ei perhettä, lapsia -harrasteis pelkästi kapsia. Surullist tietysti, määrätyismäärin ei ole elointa, puuhasteenhäärin kainoilu etuja kalveksi -omtunto tyyliä halveksi. Perheisil vanhuksil, ukkina-olot silloinhan täyttyvät mielteittenkolot rinnassa rauhaisa asustaa -lapsen kun lapsille kertoo saa. Miten ol aiemmin, maailmanmeno kiirettä kovasti, unehtui keno leipää sit pöytähän hankittiin -niukoista pennosist, pankittiin. Juuri myös oltiin, kuin tenavat tänään riemua riitti, ja sortuiltiin känään yhdesssärempseily vahvisti -hetkee ei kulunut, pahvisti. Sinkuksi sortuneel ovet ei aukee mieluummanmeiningiks, täydesti laukee varmasti suuri se tappio -orpona kokea rappio. Miksi meit monia, tällaisel mielel hiljaisii höpinöit kertyilee kielel vierestä unelost seuraten -pienissä täytteissään teuraten. Ei ole heitä, keil kunniaa keräis iloiseen vastuuseen, päivittäin heräis omaansa osaamaa moittelee -suomeksi, lehdellä soittelee. Herkinhän väkiste jalkoihin luttuu muunlaista korviket, täytteeksi kuttuu sieluunsa että voi ravita -yhteisö liioin ei avita. Neljän jos seinän sä sisällä lässäät kaiketi puutteesi ymmärtäin kässäät eivät tuu kotoas kiskomaan -kultaises tuolissa viskomaan. Onni ois haaveena, löytää ja voittaa sekundat pelkästi ihmistä loittaa nurkkansa kulmahan rytyttyy -heillähän onnisteet mytyttyy. Arki kyl enimmät masenteet peittää valonkin vilkkuja polulle heittää sisaruspohjaiset, moni muu -toveiksi leviää hymyyn suu.
Pentti Pohjola 20040915 (20040915) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu