Pelottavilt tuntuu päivät hommailut kun taaksejäivät omatunto väräjää -ainaista nyt käräjää. Tarve muistaa, oma ikä syyllinen, jos sitten mikä harppotyylit unehtuu -kiusast niska punehtuu. Oiskhan sortu ihan välttö toimimalhan loppuis jälttö miks ei hommiin heräty -nääntävistä peräty. Lotkuus ujui nahkainsisään eikä myönny, innonlisään sä oot äijä pilalla -hunninkoa tilalla. Näitä mietteit kertyy pollaan esteensuuntaan ruuhta hollaan äkkikäännös pelastais -sielun vahvaks helastais. Antakaapas mulle neuvot sankarit, ja älyteuvot oisk viel oikeen oksia -haittoi vastaan poksia. Vähävähält umpuu polut sivuunjäävät, ryhtikolut jalat alkaa letistä -koht ei päästä petistä. Onneks moinen jossain edes vireitä viel huomaa vedes en oo kummast muuttunut -roskaisiin vaan juuttunut. Ilonhetkii, paikoin kokee teenhän riimei, sitä hokee ruttupelkin sylissä -kuin siin täysin hylissä. Mittaris vaan viisar vinos turhii lahoi seas pinos jaksais ryhtyy valkkaileen -rinnanreimaa palkkaileen. Upoksistaan ehdoit nousta tykästyä, arjenshowsta ystävyyksii ymmärtää -laistamat et taakse jää. Päivänpaisteen ehkpä tapaa huomaten, nyt oonkin vapaa keinot vaan ne piilossa -syrjemmällä siilossa.
Pentti Pohjola 20040825 (20040825) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu