Silloin kun elämä tyhjältä näyttää harrastemäärillä aukkoja täyttää ainahan sellaisii ovella -vartuntamielistä, povella Ihanpa mikä saa sortti se olla johonka kiinittyy totunnast polla nappeja vaikkapa keräillä -postmerkkein ääriltä heräillä. Jotkut jop ihmisen vierellään vaihtaa ykstoikon siltapaa, kimpusta kaihtaa miljoonii keinoja toimia -kaniinei hatustaan poimia. Soittoa, laulua, kitaran-näplööt omien aatteittens esilleräplööt päivä siin rupeilee paisteleen -leikkipäin, tosissaan taisteleen. Mullakin vähällä, omani haaveet josta sit enentyi käyttöiset kaaveet nuotteja paperil piirtelin -riimeihin sisintä siirtelin. Pitkälle missään ei uria luotu aitoja helmiä, julki noit tuotu mielelle lääkkeeksi lorisi -padat ne sillensä porisi. Muuten ois tyhjyyttä rutkasti liikaa tarkoitteenmukaista, edemmäs tsiikaa pakkokin kynnyksii ylittää -sopivansorttisii, sylittää. Esilletulo, kyl ainainen riski perään voi räkyttää monikin piski hulluuko hönttänä yrität -normaalein seurahan pyrität. Kuulkaapas kouluja käynehet tätä alemmil oksilkaan, eineet ei jätä vaikka sielt ylempää näyttäisi -tyhjyyksil pussosta täyttäisi. Usein ei huomata suhtuuttaa kulkuu raottaa sopivast, padossa sulkuu anti et enimmin lämmittäis -veitsisen teräväst kämmittäis. Tarveisko suutarin pysyä lestis kerran jos hävinnyt tärkeäs testis uutta vaan paukkua piippuhun -jänteväsormisuut, riippuhun. Yksi on elämä kullakin täällä omansa hoksaamat, ainoosti näällä kuka vois oikeemmin arvata -perustein, tulosta karvata.
Pentti Pohjola 20040822 (20040822) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu