Ai kun osais jotain kunnol taakka vierähtäisi tunnolt nousis oloin rapuilla eikä mälsis hapuilla. Joillekin on suotu eväät heillä riittää, ikikeväät pyytämättä onnistaa leikinvarjol ponnistaa. Toista meillä, hajamietteil ruksit puuttuu plareis tietteil sekundoissa rähmitään juuritasol kähmitään. Lapsestsaakka aisti surun asetuttui kallaal kurun helppo minne liukua turvaksi ei riukua. Utopiat pyöri päässä äly silti, horkas, jäässä näin ei valo enennyt sutjastsuju menennyt. Omilvähil oli orja kiinnosti vaik usee sorja -älä polta näppejä ropeloitse säppejä. Silti pitää, elää, olla hartehil vaik nuija polla -ainkin joitten mielestä kangerteista kielessä. Elämää siis, juuritasoil rähmiskelyy, tunnekasoil vähist pieni ilostuu huomentoivo silostuu. Ylenmäärin, yksinollen aristuttaa riimipollen kaavaisest et käpertää nollanvarjo tallel jää. Parast alkaa aina alust riippumatta teonhalust sukset ladul läiskätä annos uusi mäiskätä. Näin kyl syntyy laaduit määrää tärkeintä, et kimpus häärää reppuu olal keventää sektoria leventää. Ilo tehdä, niinkuin työtä haastepuol vaik, se ei myötä kotikonnul jätöissä elävyytten mätöissä.
Pentti Pohjola 20040724 (20040724) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu