20040720 Tokeita

Elämä on puuhimista
itsetykön nuuhimista
yhteisölleen hyötynä
kohtapaikkaans lyötynä.
Monilla on rakas perhe
toisilla taas tuosta erhe
sivussakin luikkijoi
vastuunpelos puikkijoi.

Jälkimmäinen ryhmä heikoin
omilkohdin tietyin seikoin
hyödyt vaan ne karanneet
paikkans muualt varanneet.
Iloo tapaa, jokaryhmäs
sehän kasvaa, viisaas, tyhmäs
ajankanssa etsien
hiipii takaa metsien.

Syntyää ehk, vedenvälkkeest
kansanjoukkoin, puheenkälkkeest
tunnepuolta vuoraten
elonhuikkuu suoraten.
Vastalaidal, tumma murhe
jossa enint, itkunpurhe
lipsittäis pois hollilta
kipeytten nollilta.

Huomioiden olosuhteet
kätkemällä muistiin nuhteet
joita ajoin rapisee
yksilöl, ken napisee.
Omat ootteet, tulla toimeen
värikkyyttä hakein loimeen
ettei kesken kevenny
railo tuosta levenny.

Lahjaksi kun elon mieltää
houkutukset, alkuuns kieltää
järki pääsee voitolle
-ylimielest loitolle.
Kesäs näkee avuntuojan
sinitaivaan, - puittenhuojan
turha pelkoo raahata
mustainkuormaa naahata.

Ain ei onnaa toivomukset
hiekas niinkuin raahtuis sukset
-esimerkiks levittäin
uppeluksest kevittäin.
Yhtäköyttä tarve toimii
rippusensa sieltä poimii
määränä vaik niukasti
sinne sihti tiukasti.

Pentti Pohjola 20040720 (20040720) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu