Riimejä kun rustaan milloin tuossatilas juuri silloin enkä muulloin aattele itsee polul saattele. Kynä käteen, ensitavut pian näkyy sektorhavut ei oo levee lananta -yltöpäinen, hananta. Jaksamatta töitä painaa aatoskasast, sieltä lainaa eloon, valonväreitä tuoreentamaan päreitä. Hiljaisuudest, liika taakka yhteiseduist kimpus raakka näit ei faktoi muuteta tinaamalla uuteta. Onnellistkin kuikoil elos ripunverran, herranpelos tyhmyyttäns väh sättien miinust reppuuns mättien. Kasikymppi ukko olen raiteillani horjuin polen ansioo ei hitua -myöskään suurta kitua. Suusta tulee tylsää puhet aiheuttaa jälkeen nuhet intteristkin huomaa sen älypää mä ole en. Vaikeutta joukkopelis niuhakkuutta menokelis ohemmalle ohjannut loskootti jop pohjannut. Itsekkyys ei aina ruoris kommenteis oon jopa suoris mölähytän aikeeni hönkäämällä vaikeeni. Pistelyistä äkist suutun känkkäränkäks helpost muutun rauha kun taas palailee metkuus äijää halailee. Arkuuttani, vastuut paos siellä tanner täysin haos kylvämättä kivikkoon pehmeilyitten rivikkoon. Jurrakko täs ukkoisena moni linja tukkoisena anteekspyydän mäiskeitä hallinnottoi räiskeitä.
Pentti Pohjola 20040705 (20040705) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu