Mitä talon tunkast heitin nyreenalle pienest peitin ei siin kireest roimittu tosiharmaast loimittu Päivittäin näit värssyi laitan orpuuttani samal taitan yhdeskohdas eläjä nauru ain ei heläjä. Sisaruksein mulle ilo joilta ei tuu ikun pilo heti haaston oikasen kiitokseni moikasen. Lärvistäin oon joskus paha se ei merkkaa, loppuis raha toki sit ain niukasti köyhyys liiveis tiukasti. Yksinolo nääntää mieltä horjuttelee sivuun tieltä vuottentuomaa repussa alakuloo hepussa. Mukavaa, et pystyy liikkuun nukkavieruis lähdöis kiikkuun vinttitilois vipeltää askelpätkää ripeltää. Entäpä kun kynä käteen alenteises henges päteen vanhan äijän voimilla tinnitusten soimilla. Aatosjoudost enpä tykkää murheenpötköö, itsest lykkää jotain tarvii värkätä kuvitteisist närkätä. Tuumiskellen, mitämilloin erikoisest juuri illoin ohjelmoistuu aatteleen pientä paprul saatteleen. Rumia ei tahtois joukkoon niittenkautta vaikka poukkoon hetkessä taas myötälees kaikkee kivaa snaijaa ees. Näkyvil en täältä mieli olkohonkin kimpus pieli hulinoist vaan hermostuu ärräpäitä syytää suu. Ilonaiheit leventelen tuskastusta keventelen näin on vuosii toimittu riimei säkist poimittu.
Pentti Pohjola 20040704 (20040704) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu