Töpöpäästi vaikka toimii riimipollee hotuun roimii sitä teettää keinoton olemana, meinoton. Muutamii vaan, harraskohteit joihin tuntee, pariinjohteit enemmistä etäällä sivupolul vetäällä. Älynpuute laittaa rajat kapeikkoas, sit vaan ajat ollen nöyrä vähille mitä kertyy nähille. Paikal ollen idut puuttuu harmaiseksi massaks muuttuu sit kun pelkäst hämmentää kilometrei jälkeen jää. Lähtöpiste, oma napa eipä viuhi kauas vapa luki, taikka töllötti anheetonna möllötti. Hitsink pääsis pälkähästä vanhan ukon roolist tästä että aatos ravaisi uusiin ovii avaisi.
Vaikeus ei valli meitä ellei toivoo luotaan heitä aina löytyy keinoja vahvistamaan meinoja. Kaikki pelkää tappioita yritpuolen rappioita peukaloo et pyörittää masennusta nyörittää. Ylösnousuu kurakosta itseinhon purakosta -minullekin tarjoja väistähäksein varjoja. Opetteluu, elinaika muuten hävii kivantaika tuntemukset tukahtuu ähkyiseensä pukahtuu. Saivarteita, jos niit hakee eipä löydy kasast lakee riittäin lettoo leveäst -unhos, olo keveäst. Etsiskellään selkäranka johan väistyy polult vanka kavereitten keralla nauruntyrske heralla.
Hoitamalla omat hommat väistyelee tieltä kommat neuvoksi se passailee milloin tuntoo rassailee. Eihän aina osaa jetist väärinpäin jo nousee petist alkaa kaikki. turhantaa iloo pintaan ettei saa. Muistamalla nöyränmielen hallinnoissa pitäin kielen ei tuu tielle esteitä rynkyilemään kesteitä. Ain ei tiedä oikeist ottaa siinhän silloin väärist kottaa tutumpii pois työntäen erheisyytens myöntäen. Lahjaks juuri kaiken saamme tuskin tarpeeks tukee jaamme vaaka vinoon kallistuu pyrkykulma, vallistuu. Otatellen hommaa järjel saattaa nousta, kulunkärjel pelkopuolta piiloen taitavastkin siiloen.
Pentti Pohjola 20040608 (20040608) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu