Äijänä täs räpistelen eloni juur merrassa harrasteissain näpistelen tuhantises kerrassa. Muuta tietä täs ei ole riimeis pakko riippua ansokkaast ei rukkii pole imeis sovun piippua. Kaikenlaiset kallistukset vateria vierittää itsetunnon mallistukset oheen, ojaan kierittää. Täst ei tule elonetuu höyhenyyttä haeta yhtäsamaa onhan retuu niukkuutta ei paeta. Huumori kyl nurkalt kurkkii siihen pakko turvautuu ei vaan ällää, saako urkkii moiseenpäin kun kurvautuu. Anteheks myös pahat sanat näreissään jotk heittänyt kiinniruuvool pitkään hanat tunto lientään keittänyt.
Uhrihan mä joten olen arjes, elonsaralla rukkiani tyhmäst polen sit se teettää aralla. Enemmät jäi matkanpäähän onnenhelmet heilumaan puser alaist pisti jäähän kykeemättä reilumaan. Sontasanoi sysäelin kiukunvallas, kulussa rehtihenkist nysäelin ilonauvo sulussa. Virheliikkeit tarjoeli harrasteenkin haluuma yhteisyyttä varjoeli nakerteinen kaluuma. Omastmielest, tuollalailla luetteloin lähdetty timanttista, sitä vailla himmeästi tähdetty. Yhteiskunta, antaa, ottaa plussapuolet huomioon meikä näit kun tyhjii sottaa alisteinen tuomioon.
Seuraisuutta nuorna etsin kamraattien kupeilta vähemmyyttäin tuntein metsin silti luistin upeilta. Harrasteissa yksin huiskin pyhäisinkin pakersin ulkopuolle ehkpä tuiskin mieltymääni vakersin. Päivät kului, aika kulki orvon osa eneni rönämmäksi ukon sulki totutuillaan meneni. Myöhä noista hälyy pitää -kulunpuutet valittaa onneks riimein aiheit itää niukkuuttaan saa halittaa. Kielteistäkin kiukus laitoin mappeihini mässäsin erehteet jo vähiks taitoin homman sen kun kässäsin. Älköön mua tuomittako lisäisillä eroilla tät nyt vähää puomittako runttaisilla veroilla.
Yksinäisyys mieltäraastaa siinhän ei saa tarpeeks haastaa elämä on harmaata kaukaa kiertää armaata. Ilmanhaluu joutui tuohon henkisesti uppos suohon ankkurina arkisuus poieslipunt harkisuus. Päivät toistens kopioita kohta alkaa kammoon noita miks mut syrjään laitetaan nurjuuksille naitetaan. Liikkuisi täst olonkuopast intoisemmin haluis ruopast tottuma vaan torjuu sen jalkoihins kun jäänyt ken. Ei näin tunteet tulta ota ikuinen juur mieles sota rutistumis ryvettyy vähemmästi kyvettyy. Löytyis tahtoo, löytyis mieltä olonperilt, roskist sieltä hyvittymää hakien alla innon lakien.
Pentti Pohjola 20040319 (20040319) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu