Oma kun vähyys se survoo ja painaa hänttäröilt mielisi viihdykkeenlainaa puhetta, soittoa, suoltamaan yleistä ehentää huoltamaan. Meiltä, keilt uupuvat lapset ja ämmät kovinkin ankeat huomisiinkämmät surutkin liepeestä nyvissä ituu ei kylvetyis jyvissä. Piristeruiskeita mistäpä hankkis vähillä eväillä, riemuja pankkis eipähän kääritä koreeksi milläkään ilveellä soreeksi. Tietysti esteenä henkinen vähyys senpäisest syystä se karkasi lähyys arki nyt tummuutta tarjoaa iloistenkohtiikin varjoaa. Holotnat tuulet kun tymyää tuntoon miten sais lähtöjä entratuks kuntoon sen minkä haasial haluais pakohonlähtö tuon kaluais. Annetaan ankkurin makailla pohjas noukan vaan suuntaisest, eteenpäinohjas jospa viel joutavuus järkistyy onnenkin helpeitä kärkistyy.
Elämänmeno on muuttunut tyystin aiemmin musiikin astiast ryystin nyt ovat hanat nuo sulkeneet toisehen laitahan kulkeneet. Hanurit haasteli, viulut ne lauloi ihmisen sisintä sellainen pauloi vanhaa kun tyyliä tarjolla paikkaa ei moitteitten varjolla. Nythän kuin pässiä raahattais lahtiin sekulii sotkettu jokaiseen tahtiin viiltävä vinku kun valittaa asteikkons taatusti alittaa. Volyymi sensijaan hirveesti mäikää laatuisenpuuttehen, rydyllä häikää tolkkua tekijöilt tarvittais pahimpii sontläjii harvittais. Mihinkhän kehunnat tuollaises perää kuolleetkin lähespä inhoissaan herää tolkku siis täytisest kadonnut sorjemman soittelun padonnut. hakekaa takaisin, antelulammet kääntäkää silmallil hitsissä kammet erääntyis äkkiä valoa yhteistä ymmärret jaloa.
Se, että telkkariohjelmist ärryn syrjyää lähespä ojahan kärryn yksin kun yrittää oleilla tarjoilut himskutin koleilla. Nuoriensuuntahan, jousesta tiukkuu herättää vanhassa eittämät kiukkuu ollaank täs roskana rokassa killutaank narun jo nokassa. Meitäkin pitäisi annilla ruokkii vähäistä tilkkuumme, tarjoilla kuokkii selät nyt suuntaamme laitettu pienikin vire se taitettu. Rokin sen rytääjii, haasteluin hakein naisista taasen, ken pölöiltä sakein tuollainen keitto on ätläkkää himmeäks ruutuhan pakost jää. Ohjakset nykysin hoterois käsis ylmielen virne viel paistelee pläsis kenenkhän koneilla kulkevat perinteen taaksensa sulkevat. Edistemieliseks vääntäät muk kankee joka on rautaa, ja etenkin ankee tulkaahan kansalta kysymään vanhemmis viertelyis pysymään.
Suomalainen, hän on hiljaa niinkuin pajut tekis siljaa -äännä, eikä älähdä sanasäilä välähdä. Tällaisia monet juuri oheenmenoon veto suuri rauhaa hitsis antakaa korsi kekoon kantakaa. Mitä suotta löpisisi itsens suohon höpisisi kumoisivat takuulla pystyssä tai makuulla. Rauha rinnas rumpsutellaan omis vähis humpsutellaan evästä on sielulle säästöä jop nielulle. Ylen tärkeis, pölähdyttää verkkaisesti sölähdyttää tarinansa pramille kohtapaikkaans namille. Väärin usein koko virke ettei ilmi tipast sirke monimutkaa vältetään asemalla kyydist jään.
Pentti Pohjola 20040315 (20040315) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu