20040228 Höntyntää


20040228 Ellei oo lapsesta...

Yhdellä päällä ei ihmeesti toimi
alisteentuntua niskasta poimi
ettei viel varrelta virkeä
sielunsapuolelta sirkeä.
Tilanteet tulevat, kohta jo poissa
ikuista huhantaa riittävi noissa
vartooja menettää pakosti
huominen siinähän sakosti.

Ellei oo lapsesta, tietojenperään
melkoisen nihkeesti kertyvi kerään
juurikin kirkkaita loimia
taajentaan ensteisiks toimia.
Pienintkään pinnaust homma ei siedä
huppunen silmillä, aarteille viedä
oltava järjeltä terossa
lusmuiluist ehdoitta erossa.

Rakennusperusta, kallionkulmal
pienempi pahennus siinä jo pulmal
tärskeet ei totuutta tirskuta
lähtöisten laitoja kirskuta.
Aina on ripoja ovissa tallel
harvoinpa havainta, edespä kallel
solmuja selantaan sitoen
intoisenmielisest vitoen.


20040228 Vuotojenkohdille...

Minuutta mitataan useilla keinoil
eikäpä juurikaan, pelkillä meinoil
järkeä ei pidä nukuttaa
käsitet runkona hukuttaa.
Osaamapuolta siis tiedoilla ruoki
mehevän mättähist tarkasti kuoki
henkistä valoa herättää
tullutta taantumaa perättää.

Löhöillen kaikkihan nauloisaan roikkuu
omtunnontähtehet hädissään koikkuu
antakaa ilojen säteillä
järkevän yhäkin päteillä.
Vuotojenkohdille henkselei heittää
lauhteisii vesiä, missä siel keittää
murujen pirkaleet pakettiin
tulista tuhtuutta rakettiin.

Sitten vaan sipaista, laukaisunarust
kohta jo ollaankin etäällä karust
aurinko pintahan porottaa
hikeä ihomme lorottaa.
Ystäväjoukkiot suuriksi kasvaa
myötäinen menentä parhaasti rasvaa
hätäilyt kaukana kesistä
parhuudet höökivät pesistä.


20040228 Luontaisel lähdöllä...

Pieneksi itsensä tunteva suree
hädässään kynsiä jatkuvast puree
ongelmainlisiä varttuen
ruuhensa hoitimiin tarttuen.
Keinoi ei löydy, vaik itsensä nääntäis
vanaisen vetensä, vastpäiseks kääntäis
ihminen itseens ei ylitä
tarjottuu enempää sylitä.

Moni ei aattele, päiviini hukkaan
soimon kun reilusti aalloille pukkaan
tulkoon vaik tursas nyt ihmimään
etuiseks ryntimäs varmaan jään.
Luontaisel lähdölle anteja löytää
siinä on safkoja ympäri pöytää
naamaansa alkaa vaan lappailla
pienuudentunnettaan tappailla.

Henkinen ediste jälkensä jättää
varvei kun toistensa niskahan lättää
kaaoksen samalla kiertäen
ryteiköt ohemmast viertäen.
Sisuisuus sellainen, heikkuudenhukka
lähes et pystyhyn nousevi tukka
jos sitä siunattu katolle
harjaksii, nahkaisel matolle.

Pentti Pohjola 20040228 (20040228) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu