Sotkemalla pirras langat eestä löytää, kiusanvangat ilonvirta tyrehtyy jossakin siis piilee syy. Omast itsest löytyy vika hengensaral jössää lika tuota jos ei puhdista kaukanahan tuhdista. Luuloil ajaa, ilman valoi huutelutta, heipää, haloi ykskään meit ei kuulisi tuulensuhuks luulisi. Pitäis olla, olemassa iskisi ei joka hassa nurjaa päälle kääntämät kipeimmälle sääntämät. Valonviehe yhä suuri hämäryydest kertyy muuri joka järjen taltuttaa etsii liikaa maltuttaa. Rikastetaan keitostamme ryömein ulos peitostamme ihmiset siin näkevät pyrintämme väkevät.
Toisinaan niin tylsä olo ahdistaa jop kotikolo paras paikka elossa mis ei uloist pelossa. Niin vaan tahtoo vuosis väsyy hengenkantti ihan räsyy vaihtelut kun vähissä sumeutta nähissä. Mielessä vaan silleen kokee -olen nurja, tuota hokee antain synkil syseitä lisäellen nyseitä. Perinjuurin pohtimatta heikkouttaan tohtimatta mahikset ne katoaa ilontulot patoaa. Kullakin siis omat huolet leiviskässä, kahdetpuolet tiirattais sit sorjempaa olemukselt norjempaa. Ehkpä kääntyy joskus jutut unehtuvat, vähänsutut tukevammil tallailee sutjakammin mallailee.
Aika antaa monet voitot riippumat, et haikeet soitot näkymii kun tarkkailee lovettuneit harkkailee. Ei ain löydä, ilol juurta tuntemusta, jylhää, suurta vaikka haluis heittyä ruusunkukil peittyä. Vähyys kun se vääntää rattii mallaa lähes olois tattii saamisitta sakeaa kulunsortin makeaa. Hipsumista, päiväst iltaan tukevuut ei tule siltaan lähdöt paikkaans pakahtuu -onnimatta, konsti muu. Järjetöntä varttumista hätänaruun tarttumista kosk ei lanka liu-ussa -helysävelt tiu-ussa. Otatellaan järjenkanssa alkaa mallail sujust tanssa riemu vuorost rötköttää masunpuolta hötköttää.
Pentti Pohjola 20040225 (20040225) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu