20040204 Yliolanheittelyt


20040204 Pikkasen aikaahan...

Tarpeetont mättelen sanoina esil
pääsemät monestkaan tietojenpesil
kunhan nyt jotakin joutelee
olettein lammikois soutelee.
Näitä on värkätty ijät ja ajat
menojen esteenä onnisteenrajat
pieni  kyl nälkä viel näpryää
kaikkisist karpeista käpryää.

Ihmisnäolo ei parasta laatuu
hosujen keskellä yhtenään kaatuu
ylös kun itsens taas ähertää
jopahan jotakin kähertää.
Soittoa tietyst myös pikkunenpätkä
eipä siin kummasti lentele lätkä
riimitkin rampoja, rajaisii
monenkin mielestä hajaisii.

Omaa on sorttia koko tää ukko
jonojenperille, yhtenään pukko
tuollakin kupooli keittelee
värssyjenvinksuja heittelee.
Pikkasen aikaahan tällaisiin hassaa
monia muitakin yrtellä passaa
niinkuin noit, siivoussuteja
joissa myös pinnampii kuteja.


20040204 Juuri nyt muuttuikin...

Tamminen kuuhan ol pienehköö pakkast
nyt voinee sanoo,  et selllanen lakkas
vettä kun ripsuili hangelle
lumienpaksuutta vangelle.
Juuri kyl muuttuikin myräkänsortiks
aikahanlaiseksi sekavanhortiks
sisäisis tilois kyl pärjäilee
aatoksii harrasteel värjäilee.

Kaikkea koittelee viihdykseen hakee
alhuudentunnelma sielussa sakee
opeitta polulle päästetty
siinä kait töplöä säästetty.
Hidutkin heittävät, päivästä toiseen
ylen on tottunut konstiseen moiseen
vatsakin vuosissa venynyt
nälkyydentunne kait enynyt.

Paatti on menossa iltaisenvarjoon
enemmän vieläkin, niukammantarjoon
sitäkin pakko on ymmärtää
jonossa peremmäl yhä jää.
Mieli siis mutkaillut, ilossa, pilos
harvemmin luulisi, juuri tuos silos
riimi on rahvahan lääkettä
torjumas mälsävää kääkettä.


20040204 Meikä kyl näyttänyt...

Halu kun ylittää reimasti taidot
saattaisi pelastaa, olemat vaidot
yhtään ei tarvisi varttua
viskoa kintuille karttua.
Meikä kyl näyttänyt, heppasenhoidot
useille tyrkyille vislannut, Moidot!
liimahan siihen kun tarttuili
jopahan juustoa karttuili.

Rauhemmin elävät, järjellämennen
sitä ol toki jo, aikojenmennen
vänkärit takana tiiraili
miten ne mestarit viiraili.
Yrittäin otella mallia tuosta
paremmal tyylillä itsekin juosta
vaikka se todel ei onnistu
tehtäväin teroihin ponnistu.

Kuultaisiin kutsua luontoisen rauhan
unohtain tyystisti, rymisteet kauhan
yhteisön kiireen ja hälinän
iän sen kaikkisen pälinän.
Meidänkin maailmal, omansa arvo
pienikään pötkäle, nukussa tarvo
enempää merkityst juuri ei
hermostus karille paatin vei.

Pentti Pohjola 20040204 (20040204) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu