Tarpeetont mättelen sanoina esil pääsemät monestkaan tietojenpesil kunhan nyt jotakin joutelee olettein lammikois soutelee. Näitä on värkätty ijät ja ajat menojen esteenä onnisteenrajat pieni kyl nälkä viel näpryää kaikkisist karpeista käpryää. Ihmisnäolo ei parasta laatuu hosujen keskellä yhtenään kaatuu ylös kun itsens taas ähertää jopahan jotakin kähertää. Soittoa tietyst myös pikkunenpätkä eipä siin kummasti lentele lätkä riimitkin rampoja, rajaisii monenkin mielestä hajaisii. Omaa on sorttia koko tää ukko jonojenperille, yhtenään pukko tuollakin kupooli keittelee värssyjenvinksuja heittelee. Pikkasen aikaahan tällaisiin hassaa monia muitakin yrtellä passaa niinkuin noit, siivoussuteja joissa myös pinnampii kuteja.
Tamminen kuuhan ol pienehköö pakkast nyt voinee sanoo, et selllanen lakkas vettä kun ripsuili hangelle lumienpaksuutta vangelle. Juuri kyl muuttuikin myräkänsortiks aikahanlaiseksi sekavanhortiks sisäisis tilois kyl pärjäilee aatoksii harrasteel värjäilee. Kaikkea koittelee viihdykseen hakee alhuudentunnelma sielussa sakee opeitta polulle päästetty siinä kait töplöä säästetty. Hidutkin heittävät, päivästä toiseen ylen on tottunut konstiseen moiseen vatsakin vuosissa venynyt nälkyydentunne kait enynyt. Paatti on menossa iltaisenvarjoon enemmän vieläkin, niukammantarjoon sitäkin pakko on ymmärtää jonossa peremmäl yhä jää. Mieli siis mutkaillut, ilossa, pilos harvemmin luulisi, juuri tuos silos riimi on rahvahan lääkettä torjumas mälsävää kääkettä.
Halu kun ylittää reimasti taidot saattaisi pelastaa, olemat vaidot yhtään ei tarvisi varttua viskoa kintuille karttua. Meikä kyl näyttänyt, heppasenhoidot useille tyrkyille vislannut, Moidot! liimahan siihen kun tarttuili jopahan juustoa karttuili. Rauhemmin elävät, järjellämennen sitä ol toki jo, aikojenmennen vänkärit takana tiiraili miten ne mestarit viiraili. Yrittäin otella mallia tuosta paremmal tyylillä itsekin juosta vaikka se todel ei onnistu tehtäväin teroihin ponnistu. Kuultaisiin kutsua luontoisen rauhan unohtain tyystisti, rymisteet kauhan yhteisön kiireen ja hälinän iän sen kaikkisen pälinän. Meidänkin maailmal, omansa arvo pienikään pötkäle, nukussa tarvo enempää merkityst juuri ei hermostus karille paatin vei.
Pentti Pohjola 20040204 (20040204) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu