Jokaiselle hyvää riittää kunhan osaa tulleist kiittää harmista ja huvista talvista, sun suvista. Räätälöidään oikee malli värssykonil, ihan talli riitost tavui haavissa yltä isos saavissa. Tuosta pannaan rattaat raksaan miete-jydyt esil paksaan ooteskellen tulosta ehk kyl osin kulosta. Niitänäitä, niputtaen suolaa sekaan tiputtaen fakiiri juur teki niin uuninpellit visko kiin. Odottelut olkoot ulal kestoisia myöskin pulal yksinkertaa hakien rutistuksis lakien. Hitsinkvälii, mistä pisii kunhan keko yhä lisii laadun peittää määrillä siinkin hihat käärillä.
Unohdetaan, mis tul mokat kiinitetään uudest sokat akseleitten nuppeihin varattuihin kuppeihin. Perään sitten, pollee selkään vähyyksiä, taaksetelkään onnenitui etsimään kauhtunuttaan metsimään. Johan alkaa juju löytyy tuloksia tuottaa töytyy hihkastellaan välillä konseptia hälillä. Uupuessa, koni suojaan yhteyttä, monenluojaan taivaankannel tihruttain sinne silmin sihruttain. Näin ne menee, aamut, illat perinteeseen vahvii sillat toki, toisten opastein hyödyntävin kopastein. Mielihalut siten enii harvemmasti, uusii tenii kiitoksilla koristain polunäärii soristain.
Toinen kuu jo vuodest menos ihmeemmin ei homma tenos joutomiehen jaloilla yleens ollaan aloilla. Nuppia kyl mielin rassaa tavunpätkii sieltä lassaa uusii itui puhkeaa harmiks vaan ei muhkeaa. Konet ei voi pysäköidä aatteluksii lysäköidä rominoita rattaissa tuoreel taval kattaissa. Osaajat, he eri sorttii vinksuttavat leväl porttii mennentullen, huippasee edut koriins ruippasee. Peukalo jos keskel kämment heil ei suoda, tosihämment ohes saavat samlata vienol voimal bamlata. Hoidetuiksi tulee toimet järkisillä, puhtaat loimet ilolla se merkille yhteiskupil lerkille.
Pentti Pohjola 20040201 (20040201) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu