Ihmetteleet, miksi mäiskin riimejäni, pöytäänläiskin entisyydest hippuja vanhuutehen tippuja. Joutomiel se, raskas sortti kaikelta siin, kiinni portti helpotust näil luvattiin meinoita kun kuvattiin. Olen moisii raplaellut -mitäsattui, kaplaellut päiväst toiseen siirtyen huomeniini liirtyen. Kohtuinen täs joten kunto ensimmäisnä juuri tunto ilman puuhaa, hukassa nyt viel orast pukassa. Ruhonkului, niithän riittää jokakohtaan melkein liittää silmist tuonne varpaisiin extranovet, lähes kiin. Aatoksien kärrytiellä metka kynää näpeis piellä tavuntursui etsien läpi, tyhjänmetsien. Nuorena men jutut syteen alkoi kyllä usein kyteen loppuakseen esteisiin ei oo meikäst kesteisiin. Haaveita ol täynnä polla niittenkanssa kelju olla ihastusten helmoissa ylimaisis pelmoissa. Tukistel viel, ukkorukkaa jol ei päässä edes tukkaa naama niinkuin rukkanen -sorru moiseen, kukkanen. Orpona siis, lämmönhyvist valoimmista vastuunsyvist aremmanhan taltuttaa polullähdös maltuttaa. Itkeminen nyt ei auta hamas jossain vartoo hauta tuota kyl ei aatella sielunsyväl saatella. Kyl on tullut paljon mokii rämistelty, kehyspokii mukavilkin mässäilty kohtapaikast kässäilty.
Pentti Pohjola 20040124 (20040124) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu