Vuodet kun ne aikaa antaa lampsiessa, vanhanrantaa tekemiset kohdistuu sivuun jääpi moni muu. Eihän viitsi raitil pinkoo heiteskellä, ootonlinkoo yhdelkohdal kopisee riimejä et ropisee. Niilläkin on omans juuret toki eivät, syvänsuuret mielenlämmöl mullittu auvommissa lullittu. Taivaita ei tavoitella hidunlämmin, silti hella värssynvähii värkätes päivänharmaat tärkätes. Soisi olla, toistenmieleen ettei kulkis homma pieleen rasiteeks ei rupeisi ketään kehnol kupeisi. Moises riittää rustlakointii passaellen arkeens vointii hävikkejään hukaten soimoo välkyl pukaten. Piirteleiksin nuotinpäitä tuhottomast, sysin näitä arkisella mielellä vanhakanta kielellä. Musaltahan sekin maistoi äkkinäist kyl raoist paistoi opeitta ol uurrettu nupinperilt huurrettu. Tarpeettomaks teon aisti heleinmielin puuhast laisti kasottaisest töhryjä pallopäitten söhryjä. Alust saak myös, värssynvääntöö noillakaan ei kummast sääntöö kunhan tavut natsasi paikkoihinsa ratsasi. Loppuvuosis elonkulut vielä onneks poissa sulut nöyrä kiitos tilasta huomenihin hilasta. Ihmiset on turvaa tuoneet tälkin äijäl pohjat luoneet yksin oisi upoissa laiskotusten kupoissa.
Pentti Pohjola 20040123 (20040123) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu