Vanhana on jäljel muistot nuoruuden ne vehreet puistot lämpö missä asusti tunne joskus, pasusti. Intomeillä hyppäs luontoon kotitanhuult saakka juontoon rannan suolaa haistamaan vehreentäyttä maistamaan. Jalka nousi silloin keveest mut ei oltu tippaa leveest aral mielel sopivast tuollakeinoin ruutuun rast. Kavereitten luoksemennen sithän oli sävy ennen iloisuutta hakemaan yksinäistään pakemaan. Toimintaa ol varhaast myöhään aateskellen noissa kyöhään nyt on paukut lopussa kehonrassoo topussa. Mielikuvat yhä laukkaa suurenpalan kakust haukkaa onneksi on toki niin pellit ettei lyöty kiin. Entist sopii ihannoida autereisil vihannoida mielelle on piriste hengensilmil, siriste. Liian arkaa vaan ol kulku itsevähist muotui sulku joka säilyi riippana laahaavana hiippana. Silloin tuot ei pöytääntuotu konseptia tarkkaa luotu antoi juttuin jonoilla hetkihetkelt vonoilla. Miellekuvii kierrätteli tunnossansa hierrätteli uusii esiin marhasi noita sit taas tarhasi. Vuottenpino nyt on suuri haaveskelul, taustamuuri entisiään järjestäin arvioitaan kärjestäin. Riimejä kun yhä tekee kevyyttelee, huomenrekee motiivejaan seuraten yht vaan polkuu teuraten.
Pentti Pohjola 20040123 (20040123) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu