Kaikes toimes joku tarve arkipäiväst että harve sisältöä olentaan vinkeyttä polentaan. Näitä kaikkii sopii etsii tyhjyyttään jos haluu metsii paikassaan kun nököttää elonsloppuun kököttää. Täytyy nousta ojast ylös kiertää se, jonk nimi hylös aukee luukut lähteä tuijotteleen tähteä. Maailmas on pyöreyttä innosteisen vyöreyttä horisontin havaintaan silleen kääntää avaintaan. Kukkeudet kadonneina erhe, onnet padonneina nöyryys astuu lavalle myöntykäämme tavalle. Hukattuja herättämään laivaa karilt perättämään velvoituksen uhalla liekkiin löysäst puhalla. Tavat tallaa onneneväät unehtuvat siinä keväät syksynkylmät hytistää vaaranpaikka ajois nää. Luonto tarjoo avitusta oli pohja miten musta kaunoisia saaria ilmanäärten kaaria. Pienuutensa siinä hukkaa rohkeest veneen vesil pukkaa tuntein suolantuoksua silmäin laineen juoksua. Ihanaa on tuolloin olla kästyskyvys, hereil polla muistonriihtä lämmittää usein tuonne kämmittää. Elo antaa perusaineet niillä kestää kaikki paineet johon itsens tunkuaa ryömimällä hunkuaa. Vanha elää entistänsä uusimmista ärseenkänsä luona täytten vireitten unehteissa kireitten.
Pentti Pohjola 20040122 (20040122) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu