Paljon on poistunut kamuja täältä arkisen elämän olennannäältä temppelein tarhoihin siirtyneet muistohon hämäräst piirtyneet. Soittajaveikoistkin useat lähti ehkpä heist loistavi taivaalla tähti ajan kun ratas se raksuaa hetken vain ihminen jaksuaa. Kohtalon kelloist ei edeltä tiedä yhtäkään sellaisen valintaan viedä näinpähän arjessa jaksetaan murheenkin veroja maksetaan. Täytistä laulantaa harvemmin kulku ennen tai myöhemmin polulle sulku haavein vaan liihottaa uusihin saadakseen sokurii muusihin. Hyvää jos tarjonnut toisille pelkkää kelpailee jatkella sointuvantelkkää iloiten yhteises ringissä missäkään tipast ei tingissä. Ain kyl voi unohtaa haittojenhallat synkeitten tuulien pyyhkivät mallat usko ei saisikaan horjua ennen jo kompasteet torjua. Matkalla huomailee yhtä ja toista silti ei virheitä seasta poista jarrut näin monasti kirskuilee palstat ja puolaimet tirskuilee. Kaipuu ehk kalvavi monenkin mieltä eikä saa narrattuu ulommas sieltä haiveissa kiertää kuin tahkoa jojottain pelkästi jahkoa. Ilo ja onni, ne ihmeitten eväät usein kyl haaltuvat tulevainkeväät sorean sielussa säilyen unisssa juuremmin päilyen. Tahto ja toiminta, ketjuilla yhteen näillä sen sitoisi sorean lyhteen kuvite tuossa jo auttaisi pumpulinpehmeitä lauttaisi. Juttujentaimille voimia viskain sieltä ne puhaltuu, ylemmäs kiskain henkisenhyötynä esille paatti se välkkyvil vesille. Ei tarvi nostella kännyjä pystyyn uutta vaan ilmettä älyiseen nystyyn tuosta se lumpallo laajenee onnisteen antaus taajenee.
Pentti Pohjola 20040118 (20040118) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu