Jokainen meist päättää siitä ettei huonoo kulkuuns liitä ystävyyden ymmärtää eikä omaans loukkoons jää. Se ei aina toki onnaa kun tuot riitä, voimanponnaa noinkin vaaralt varjeltuu jauhamatta soopaa suu. Luonnollista esittäissä toivehikkuus olonpäissä aurinko se lämmittää paisteeseensa kämmittää. Elämä siis joskus juhlaa valvoja kun pitoi tuhlaa hopeenhelyi näyttäen rinnan ilol täyttäen. Kiitos ei pääs unehtumaan ylläpidoit punehtumaan järjenkanssa kavuten muistijäljet havuten. Tunnelmien tarjoutuissa nätit loimet silloin puissa riidat pääskööt ruostumaan metkoin, halul suostumaan. Useenlaista saappaanläisket hitauttta, kuni räisket niistä syntyy kokema eikä pelkäst hokema. Moititttavaa joka sielus kosteana hetkin pielus järjenvoima vähissä harmaudet nähissä. Kompasteet ehk auttaa eteen soreit renkait syntyy veteen yhteistuumain toimilla runsaammilla voimilla. Silmäämällä kotiseutuu helpottelee varmaan reutuu omavähäin puristees itseinhon kuristees. Totisest ei pitäis ottaa jäykkyydellä kulkuns sottaa ilonkure, tännepäin satimeeni itse jäin. Nyt on fiilis kohdallansa nätinkaipuu johdallansa yhdelsortil pämisen kapeasti rämisen.
Pentti Pohjola 20040113 (20040113) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu