Ihmisentiellä on suoraa ja mutkii rehtiä pyrintää, haittaisii kutkii selvän ken noista sit ottaisi alennet poskelle mottaisi. Vaivojenkauttahan valoa löytyy oikeansorttista, sillosest töytyy mitään ei lahjaksi anneta lautasel kohdalles kanneta. Järkeä harjottain, joustavuus säilyy tuhannet mahteiset edessä päilyy arkuuden luotas kun lähätät keskelle kymppiä tähätät. Pahoja sanontoi, niitäkin kestää masennusmyllerrys miehisest estää siellä sit suvanto välkähtää etuisuus luontevast pälkähtää. Nuriset unehtuu sekunnis tuolla vaikka ei hetmiten kullaista vuolla aikaa on annettu käyttöhön tulleitten monttujen täyttöhön. Onnekast eläntää, kukkien huumaa sieluista säveltä, tulisentuumaa maiseman iloissa uiskia koskahan enää ei tuiskia. Köyhyys on jätetty ohehen tunnos entinen mitä se, puoliseskunnos nyt ovat ohjakset näpeissä matalapaineiset säpeissä. Henki kun vapaa, ja lentoa riittää yhteiseen ytimeen itsyyttä liittää vanhainen vaikerrus unehtuu korvissa melkeinpä äärilt suu. Jotain ehk vanhastkin tarvitsee muistaa hitusen aaltoillen metkasti luistaa ykstoikko pysyilee rajoissaan ihminen kehitteen ajoissaan. Valmistkin tarvitsee juurikin syntyy senverran sähäkäst hoidella kyntyy moite ei puoleemme lankea hönöntähenkihän kankea. Ajellaan valkeilla vaunuilla huomeen eikä siin unisuus iskeksi luomeen peipposenlailla kun liidellään iloiseen uutehen kiidellään. Suunnite värssyist näist todella puuttuu heijaavanhötäkkään täsmämmin juuttuu määrät kun lisääntyy, - riittäköön! älymmät taidommin niittäköön.
Pentti Pohjola 20040108 (20040108) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu