Jokaisen elämä tarvitsee tukee ystävät, auttajat, sellaiseks lukee tuossa ei paineta pahalla osuutta myöskään ei rahalla. Ainainen karvaaja itseenshän nostais muitten nuo selitteet, roskana kostais etsimäl puolusteest aukkoja kohittain tyyppinsä haukkoja. Yhäkin posottain vastaisenpuolta tykillä jymäisi karnaattei tuolta silputun sielu ois seulana kieli kun toisaalta neulana. Naama ois aina se sulkua vajaa molemmil kaistoilla täysillä ajaa asenteis lyijyä juurineen pesäkkeet korkeine muurineen. Esimerk hommaksi, laitettu tässä ilman et arkisest olisi rässä noinkin vois hommia hoidella oleman laakerei voidella. Totunnan tavoinhan esteitä syntyis sitten vaan jatkuvast, peltonsakyntyis jopahan eläntä latistuu ruoteli pientareel patistuu. Käsite kulmautuis, räväkänlaitaan pukien itsensä riekkujanpaitaan -meikähän muual ei katoa vuoksensa virtaavii patoa. Siinäpä tukos jo totinen vuottaa yksilö itseens kun rajatta luottaa eriset arviot pimeinä tuulestatemmatut, nimeinä. Arjessa onneks ei sellaista ole toinen se toisensa varpaille pole laitan vaan sanonnat sotimaan virheistä itseään potimaan. Jossakin saattaisi tottakin olla niin rämeest mielessä, hortojenholla kuumemmis olois vois tapahtuu pelsepuup, jospa se vapahtuu. Onni, et olemme kytköksis muihin siinä ei pöksähdä jutut ne puihin jaksetaan rauhassa jankata toinen juur toiselta tankata. Piisais vaan rentoa kulkua täällä yhtäkään nyrjettä, etteipä näällä kukat sais kukkia rauhassa ilmastotyylissä lauhassa.
Pentti Pohjola 20031213 (20031213) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu