Vanhan vieter helpost lerppuu ei saa kasaan, korsikerppuu mik tuot elon evästä -runsut päivist revästä. Hämärii nää syksynilmat kuudes tunnis, valonfilmat muu on sitten niukempaa nuhrustelu tiukempaa. Mäkee alas, jälleen ylös ettei tule kimppuun hylös olemat, et näpeissä kuvitukset säpeissä. Painajaisii vaikka yöllä eroon huiskii, aivotyöllä unohtelut etäämmäl järkiperää, vetäämmäl. Horjumist ei saata estää aikansahan moista kestää tiedonavul valolle passelimmal alolle. Tukeutuen ehdoit toisiin rauhemmasti yönsä koisii ei kuin yksin aroilla vierahilla saroilla. Läheiset on, uuteenlaukka elonkakust tuore haukka näihin asti pärjätty aatospuolta värjätty. Sille toivois iloist jatkoo hunninkohan vasta katkoo tuonpa mielis etäälle kymmenvuotten vetäälle. Tämä päivä juuri menos luikkaammin, tai sitten tenos yksilöille jaettu perusteita paettu. Olemisen ohjat näpeis horjahteluin uikut säpeis jaksaa kankkuu kallistaa marhanlaatuu mallistaa. Kohta joulu jolkuttelee pukki ovel kolkuttelee lahjakääröt muassa elontunnot suassa. Puhkumista pitää jatkaa vielä reilust valoon matkaa itseämme tyyräten sileemmästi hyyräten.
Pentti Pohjola 20031212 (20031212) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu