Yksin tulee, tunneköyhä porukkoin kun ote löyhä miten harjotuttais tuota ympäril kun pelkkää suota. Hapuiluissa suurta vaivaa langanpätkii rinnast kaivaa juur et apuria ilman saisko onnistumaan filman. Kompurointii meno varmaan ujutuksis sumunharmaan toiset eivät taputtelis perässämme laputtelis. Orpona sais tietään uurtaa sydän kurkus, hiessäpuurtaa avitusta paitsi juuri vastuunsäkki mahtisuuri. Laakerit siin vingahtelis koneenosii singahtelis menemissä orpopojan ylittäissä, leveen ojan. Maailmoita halaillessa samoi jälkii palaillessa uteloituis enemmältä pyyteleisi tietoo tältä. Hommimalla, sitä, tätä kunnonuraa eihän jätä naarmuja vaan aikaansaaden laadut jäisi taakse paaden. Ilo pitää nostaa ylös kauennella siten hylös tempunteon avustuksin haittapuolten savustuksin. Kuunnellen mit kelvot lösyy etsiskelles omaa hösyy ilmaistahan korviinsaatu näppäryyksin, talteen laatu. Järjenkupeest sitten painaa kohta joutu tarjoo lainaa moottorit kun möyryävät ukkoinniskat höyryävät. Menomatka vilistelee ajokkia kilistelee pyörät vinhast vipuilevat raiteet mäkee kipuilevat. Hallinnoita ain ei muista ohjekirjan, präntti luista kuppereikin tulopuolla itseäis jo äijä huolla.
Pentti Pohjola 20031202 (20031202) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu