Ajatteen tarvitsee rauhaisaks laittaa siinä se olenta parhaiten maittaa hötkyilys karkaisi habitus erehteenrakseissa napitus. Tunteittensaroil kyl monisii loukkui ylempää maastoa, sitten taas roukkui kuin sitä vahtia taitaisi järkisel otteella aitaisi. Nuorena ihminen herkästi luulee itsestäpuhumat, vaikeina kuulee mieli et rakentaa ratinat haasteisist lähtevät natinat. Kovalla työllä voi erilleenpäästä riippumat ulkoisest olennansäästä liikettä laittaen aivoihin jotta ei sortuisi vaivoihin. Elämänlahjasta osalla ollaan tarvimat kerryttää kuormia jollaan vedellen lähellä rantoja jossa ei kummempii kantoja. Maailma rullailee, vauhtiapitäin sellaises hodussa tulosta itäin oisikin kumma, ei kutistuis itseisiin vähihin rutistuis. Kesäisin lahdella, laineittenlipluu veneet ne vaajoissaan, pollareis hipluu rauhaisa rikuton todella solkkuusta vähää ei podella. Saarien ruovikot kahisee tuules ihminen irrallaan, hymyä huules laiturinnokast saa katsastaa mieli tuo vapaana ratsastaa. Helteistä säätä jos eteenkin luvas eipä tuol viihtyisi varjoisas tuvas läike kun päilyen kimaltaa olenta ilmaisen ilon saa. Lehtevät koivut ne valkoisin rungoin rehevä pensasto, yltäisin tungoin palikat olossa kohdalla maittavanmyönteisiin johdalla. Talvelkin muistaa sen helteisen kesän juuri kun aurinko, rakensi pesän kestoinen kokema mielessä ylistesanoja kielessä. Jaksettais järkeillä uusia antei riemulla ottaen harteille kantei siinähän ihminen sivistyy oikea käsitys tivistyy.
Pentti Pohjola 20031130 (20031130) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu