Ihmisen elämä, lyhyt tai pitkä huonoimmin mennessä sairaus sitkä mitään ei tiedetä huomesta loppuuk jo räpsytys luomesta. Pelko ei tuppaudu väkiste kimppuun niinkuin vois nälkäinen, tarrata limppuun oma tuos ohjeistus avittaa kelvoilla päiviään ravittaa. Viinaa jos lasisoi vatsaansa usein siinähän suunnitteet ehdoitta kusein järjel jos hommansa hoitelee tulevuus, itseään voitelee. Urheilunsarka kel entisest tuttu perehteenkurssille helposti kuttu selkä viel vanhana norjuuntuu tuossapa ohessa kaikki muu. Hömpötteen hötyiset pilkistyy kurkal olennan erheitä useella nurkal mieltä noit vastahan terästää olemaa etuiseens herästää. Reippaasti aamulla pompata ylös jopahan luikkivi kauaksi hylös ruokaa kun masuunsa kippailee varvashan vinkeäst vippailee. Mälsäys yhyttää hetkittäin täällä niinkuin ois terittä, liukkaalla jäällä -rauhast vaan alkavi aatella kokemusperäisil saatella. Ennenkin joskus ol sormi se suussa tuntui kuin asuisi lähespä kuussa mistään ei löytynyt lujetta olemantarvimaa kujetta. Tuuli kyl selventää yllämme taivaan balsamii löytyilee, vaivaan kun vaivaan järkisest palaillen juurille entisenoloisel tuurille. Säpsähteit pitääkin jolloinkin kertyy siinähän sisäisyys, ehoo ja vertyy osaa jo ennalta suhtautuu mitoissaan pysyilee keveest muu. Kyllähän hermostus tilaamme tuppaa alun se saadessaan, ihmistä kuppaa täytyy vaan tohtia turista vastaisenkarvaisest murista. Itse jos odottaa, - jelpparei ryntää kivikkoo sarkaansa saa siinä kyntää omuushan jokaisel esillä tiukasti tuollaisil vesillä.
Pentti Pohjola 20031127 (20031127) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu