Hanuripeli jos mieltä se kiintää lujasti töitähän edessä siintää tunteja laittaen pinohon altistain varvasta vinohon. Nimittäin juurikin, parketinpuolla rämpytystasoo ei kiitellä tuolla saatava sormet ne säkeniin virheisilt ääniltä pellit kiin. Imeväis-ikäisnä haitarinääreen ehtii et hahmottaa selkeenä hääreen tekniikka uppoisi rankahan käymättä ikuna vankahan. Mestareis siitä on ehdoton malli laiskuudenpahetta tippaa ei salli tunteja hanurii halata ääreensä intoisna palata. Ylen jos vanhana syliinsä koppaa enimmät taituudet, matka se toppaa niinkun nyt ittestä huomailee rämpytelinjalla puomailee. Toki noist nuoteista joltisest peril omii kun tekeleit tuhansii keril alemmilt rappusilt etsitty suurint vaan tuhmuutta metsitty. Suomessa suosittiin hanurinsoittoo tulikin useesti, kotmaahan voittoo Vesteris Vili toi pystejä Laihanen, Manninen, lystejä. Ylinnä suosios tietysti Vili kansa kun korvesta, silmiä kili sormukset sormissaan pelasi tiptopist läksynsä kelasi. Itsekin huippuja nähneeni muistan takaisiin aikoihin henges kun luistan useemman kerrankin tapahtui -etäälläolosta vapahtui. He oli tekijöi ylitse muiden extraises sarjassa visusti uiden malliseks usee kait yritti korkeimmil rappusil pyritti. Tuos ei vaan auttanut harhainen luulo passeli mittari, yleisönkuulo sieltä jos pisteitä tipahti askel taas edummaks vipahti. Pelmanniporukkaa, tuhantenmäärin joilla keil kotoista, soitannanhäärin kiva, jos hanurin omistaa harrastepuoltaan siin komistaa.
Pentti Pohjola 20031123 (20031123) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu