Elämänilojen surkea summa kohtalonviiva jos täytisest tumma annetaan koirien jolkuttaa sopinee oville kolkuttaa. Jouluna puuroa, läskiä maistaa henkinen aurinko silloinhan paistaa syksy vaik synkkänä uhkailee -kynttilänsyömmiä tuhkailee. Sitten jo pilkottaa kauemmin päivä tammikuun valosta reilumpi häivä ikkunanliat taas huomataan lähistön piirteet siin puomataan. Perästä seurailee keväimentulot alkavat näkyä luonnosta sulot nurmee kun alkavi pukata itseens jo hankalaa hukata. Jussiin kun päästy niin täytettä riittää elämä itseään alkavi niittää mikä nyt kukkivi kunnolla hetken ei perästä tunnolla. Menon kun ratas se riitosti pyörii jälleen on olema harmaata nyörii äijäl täl pyöreitä täytössä yhäkin uurrempaa näytössä. Tämä nyt juuri se välinen vuosi veljiä täytöllä, pariikin suosi aika kun alkavi ravata kohta ei ehtine havaita. Lehtien luvuskin täytistä työtä juuri, et aattelu seuraisi myötä henkinen maisema heräisi siiloonsa sattumii keräisi. Peilin kun ohitse hiippailee milloin lähespä pelästyy todella silloin kuka tuolt kummaja kurkistaa vuodetko tallaajaa surkistaa. Kaljua riittelee niskaan melk asti nättyydenpaikalta etäälle rasti silmät jo hortoilun paljastaa luotol ei mitään vois valjastaa. Yksi ja sama, silt sisäiselt puolta kirkaskin kipene hehkuilee tuolta alkaa jos annosta lukea päätelmii vitkaalla tukea. Muutoksenpyörä se ratisee hiljaa turha on ootella naamalle siljaa rypyt kun ryhtyvät rylläämään vuosienpaljoista mylläämään.
Pentti Pohjola 20031118 (20031118) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu