20031102 Sieroilua


20031102 pohjolasta purennutta...


Esko 75,Teemu 70 vuotta.

Minä vanhimpapa lapsist, syntytunnuilt ehdoit nynnyin, Eskosta myös tänään puhe,
Teemustakin samal kuhe.  Jämerä ol, vahvat raajat, ykköshyllyst haltuunsaamat.
Korpelaista väkivahvaa, nostelemaan kaikkee kahvaa.  Isäukon suosiossa, Esko oli
touhutommi, minä sivust arast aihin, olinhan myös poppoost laihin, ohuunhentoon
pokattu, hatarammast plokattu.
Minun jälkeen syntyi Laila, heikkotekoin oli mailla, kolme päivää hengitti, sitten äkkii
tengitti.  Ittessäin ol riisitauti, tuolloinkaan ei keitost nauti, koulunumpat tukossa,
isänmiel tais tukossa..  Kertotaulu tökki tässä - vielkään suju kuni ässä, siitä kärsii kipeitä,
löytämättä ripeitä.  Jäykkä hengen alusta, vaikka paloin halusta, kotiläksyi tekemättä,
viisaansuuntaan, rekemättä
Paremp into urheilussa, vaik ei lähtöpohjaa mussa, kuulantyöntö, kiekonheitto, siinä
hentopojal myöntö.  Sodanjälkeen valuin toiseks, Esko rynni keulamoiseks, hälle ropis
kiitost tiuhaan, itte valuin oloon niuhaan.  Esko kynti paperkengis, kaikenlaisil naruil
hengis.  Aremp jäänyt kraapiin niskaa, tehoveli töitä tiskaa, ilonlaulut lämmitti,
kuoropuoliin kämmitti.  Mul taas ääni kanoilt saatu, narisevaa sekaan saatu,
tasan ei käy edellykset, koe kuunnoil menellykset.
Eskol oli karhunvoimat, ehdottomast kulut roimat, perheenisän ehdoilla, useasti
kehdoilla.
Emännän sai veli parhaan, keittomaut ei tipast harhaan, minkä Leila laitteli, fiinimmältä
maitteli.  Esko rakens rekii, kärryi, eikä kuulunt vähää pärryi, hallitulla mielellä
huumorsanoi kielellä.  Pakkaus ol tyttöinmieleen, kehusanoi hakiit kieleen, komea ja
ryhdikäs, selväst ylväs nyhdikäs.  Voimaa ol siis kahdenverran, tuli ilmi monenkerran,
yksin tukit pankoille, riipomukset rankoille.  Hävettihän muasolo, laiskalpojal kotikolo,
olin into lukemaan, tiedonjanoo tukemaan.
Eskoo intin sonnanajoon, hirmuhankeen hepo vajoo, sisulla sil saadulla, kohta kuoloon
kaadulla.  Toinen piti joten löytää, Vehkalahdel miehet töytää, sotahepan hakivat
juhdanpuutteen sakivat.  Erkki vasteeks tonttimaata, rahottaa ei muuten saata, näin
siin tommi talissa, niitot muokkoot mallissa.  Rahajutut hunnigolla, täällä koton tenki
nolla, munii vietiin salmelal, kanankierii oli kans.
Metsät täysin rauhotettu, velkaa hirmust kauhotettu, kaikki eteen räimäyty, tiskirättin
läimäyty.Joukkohenges, porukalla, tekemiset torukalla, talo alko kohota, ehommaksi
rohota.
Eerokin ja Teemu auttoi, Anja äidin apun kauttoi, velat joskus loppui niskast,
tulopuolle pikust viskas.  Maitoauto alkoi aijaa, tonkis milkit pöydil raijaa, siitä
meijerihin meno, hyljentyiksi tuossa teno.  Esko laittoi pyörät pyöriin, heikost
vastailin tuos hyöriin, eikä musta tuhtii tullut, hömpötykset liian hullut.  Hanureita
käytettyinä, usei virheil täytettyinä, rahaa meni leikkies, harrasteilla veikkies.
Kaikkihan me inkrasimme, vuoroamme vinkrasimme,olla taidoin keulassa,
silmänkohtan neulassa.
Yritettiin, pyritettiin, säkkijärvee siritettiin, töittenpaljoin parissa, joskus väsy
varissa.  Talvisin kun korves tarpo, jaksank vähää - sitä arpo, tukkipuit sai
kumolle, tapiolast lumolle.  Vyötämyöten ol tuos lunta, siin ei nähnyt haaveunta,
lapio vaan heilumaan, sahuutilaa reilumaan.  Paksut hongat ryskähteli, moottorsah jo
yskähteli, vuottenmääräin siirtyissä, valoisampiin liirtyissä.  Urheiluukin harrastettin,
jopa jousel varrastettiin, Eeron tuomil vehkeillä, alkeemmilla tehkeillä.  Ukko ain kun
jouseen tarttui, nuolenhukkuu tietty varttui, sinne sivuun solahti, kukkarolle kolahti.
Eskost tuli vilinpomo, varsastsaakka hälle omo, kunnon hevon tuosta loi, aikoja noit
miettii voi.
Esko päätyi tekeen talon, löytäin itsenäisen valon, rannansuuntaan pystitti, lapsilaumal
lystitti.  Että mitkö meistä tulkaan, useek saiko hatun sulkaan, Eero, Anja perheiset,
kaksi meistä tyhjillä, menemiset nyhjillä.  Teemulla ois tulijoita, innoin syliin sulijoita,
mulle vaan ei yhtiä, pelkkää orvon nyhtiä.  Hermostuvin olen tässä, alku olost lähti
rässä, luontevuuskin puuttuilee, typeryyksiin juuttuilee.  Musiikki meil kaikil tärkee,
lieneek suhteens sitten järkee, hukkaella aikoja, omuutella haikoja.  Eskon klaani
runsas tuossa, reippahas on marssivuossa, kymmeniä kertyy heitä, jos nyt kulkis yksii
teitä.
Pöydän täytyis olla pitkä, eikä lompsastotto sitkä, ilmaiseks ei lennä ruokaa, emäntä kait
usein huokaa.  Soittaja taas Eerost tuli, valtakunnan klaaniin suli, Anja lähti muille seuduil,
luulis, palkitsevil reuduil.  Nyt taas asuu kotikyläs, eikä loppuinlopuks hyläs.  Tyttäret on
kohtuulähel, lapsenlapsetkin siin nähel, Esko välil sairasteli, nykyisin ih toinen keli.  Miestä
juuri juhlittihin, ihailua tuhlittihin, suvunlisää runsaast antoi, vastuunreppuns rehdist kantoi.
Puurtamist ei kaihtanut, tilaans toiseen vaihtanut, nyt heil jutut perin hyvin, kohtalo siin
tasajyvin.
Vuorilkaan ei ohjannut, myös ei kari pohjannut, ikää tulee jatkust niskaan, kinttuu hempaellen
viskaan.  Heikommin siis riitingit, loppupäässään miitingit, ei tääl tiedä matkan määrää, sekuntteiko
enää läärää.  Ei vaan pidä pelätä, monia ei selätä,
Nuorimmalkin70 kymppii, mulla vanhal ys viel ymppii, ollaan ikä porukkaa, kulkuluvan ylhäält
saa.  Teemun varas mä täs pärjään, silti monast syyttä ärjään, suruu kantain perästä, ukko en
oo terästä.
Teemu tekee talos toimet, häl kun nuorimmaiset loimet, toisilkin viel tarmoa, mä vaan pyydän
armoa.  Otattelen ominnokin, henges myllää pyrky jokin, et saa aatteit veivata,
keljumpansa heivata.  Korpelanhan mekin sukuu, tuolta löytyy tiedois jukuu, professorist
lähtien, alla onnen tähtien.  P.P.

Pentti Pohjola 20031102 (20031102) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu