Lyhentelen luppoaikaa nupista viel jotain kaikaa paperille pätkäsen rohkeasti lätkäsen. Hävettää väh aatostynkä monasti jop eessä mynkä ei täs viitsi tarkastaa olkoonpahan nuril maa. Päivittäisest, lähes juuri löyhyttelyntarve suuri hidut sanat esille riimipursi vesille. Karheaahan, eväsruokaa -osaisinpa, sitä huokaa muttei taito tulene sutjakammast kulene. Vuosia taas äsken täytin uupuneelt kai ukko näytin pääseneek täs juhlimaan kasikymppii tuhlimaan. Sen ois kohta, vuodenpäästä utelias tuosta säästä jaksaak sinne kurottaa ilojansa purottaa.
Huteja täs harrastelen riimintynkii varrastelen ihan pelkäst lääkkeeksi jot ei olo kääkkeeksi. Tahtoo mieli vähän painuu niukentaen ilonvainuu unehtuilee suruihin vähyytensä muruihin. Ei oo hätää, taju kuiskaa aatospuol vaan turhaan huiskaa lapattaen lainoja jurraamisten vainoja. Paljon jäänyt, tuumoontuntuun käärittynä haaveenhuntuun eikä kerä kasvussa naakelit ne rasvussa. Murhetta ei tää oo pelkkää toki ajoin ilo helkkää kiitosmieltä kokien mantrojansa hokien. Kaavoittunut toki kulku useil suunnil, luulis sulku arvotukset mallilla päisinpiirtein hallilla.
Hontturoiden elontiellä ruusua ei rinnas piellä kalvamisii kupeissa niukanlaisest upeissa. Joskus mieltä piirrätyttää tunnelmia siirrätyttää ettei harmaa halaisi ilonkure palaisi. Ukkona on monet vaivat merkityksii pienet saivat hetkittäistä herkintää onnenpotist lerkintää. Kuvitteilla pelkäst ajaa arkiolo turhast rajaa millei mitään enää voi syksyntuulet korvis soi. Opeteltu tätä roolii hämmenelty ajas boolii ettei pahast yllätä sielunsarkaa myllätä. Vahvistusta hakein ylhäält kaikkeintiedos, nehän jylhäät joist ei naama pamua auttelee myös ramua.
Pienet jutut merkityttää harmeinkorvost lerkityttää vuottenpaljoin ohella isommast ei kohella. Harmei tahtoo suurennella mitättömii juurennella vailla vähii näyttöjä ammotteitten täyttöjä. Kuvitelmat, ne kun ravaa uusii polkui huomeen avaa turhast alkaa tutistaa ei voi kimpust hutistaa. Ihmisil, joil lähipiiri selkeänä eessään jiiri ulosmenoon uskossa vaik jo, iltaruskossa. Orpopoika olettelee hankaluuksis polettelee järk vaik mielii hidastaa tuleva se, kidastaa. Ylämmälle silmää siirtää pilvenreunaa pitkin viirtää aatos vanhan menijän lotkopuolen tenijän.
Kiva kuulla järkijuttui herraseuran luoksekuttui radiosta reilaten mitämilloin peilaten.. Sunnuntaisin ääres ollaan pikkuhitui uppoo pollaan vaik täs tylsänkorvilla läsnäoloo sorvilla. Telkkarist ei moista tule -siel nuo, syvemmästi kule pelkkää tyhjäntongintaa lähes pistein ongintaa. Uutisissa äärel seuraa terroristit miten teuraa ketkä pyssyi kalistaa älyttömil valistaa. Muoti määrää tuottamukset hiis nyt kansan luottamukset piiripientä pyörivät ideaalist hyörivät. Hyvii aina seas hidut valtaosin moskis kidut pomotteleet vähiä antamatta lähiä.
Päällimmäisnä täs on huoli että hukas paraspuoli vuosikautten väännössä turhii mutkii säännössä. Ensin työtä, sitten lepoo käsitellen helläst hepoo ain ei tainnut olla niin tiedonpellit ehkpä kiin. Kertyi kuormaa heikonniskaan miten ihmees itsee riskaan ellen pidä lupia tiedossa ei hupia. Se, et päätös nurinkaatuu vähentelee olonlaatuu jyrän yli pyyhkiissä tarvet hetket nyyhkiissä. Rinnanseudus taisteluita jytkelmäisii, häsii muita kuitiksihan kutistuu rusinaksi lutistuu. Nytpä nousen lokaojast ehomp tulee ukkopojast toivoo ei saa hukata itset irral pukata.
Kehnonkelkas vieläk ollaan syystäk itseäni mollaan pois ois pitänt hypätä reilunliepeest nypätä. Pakkomiellek takaa työntää ettei jaksa järjel hyöntää lipsumalla ladulta välttymällä kadulta. Uhrauksii taatust tehty hengensävel puhdas ehty soraäänten soidessa olon pahoinvoidessa. Miksi en saa mitattua vuotokohtii kitattua pysyis soimo pinnalla helpontunne rinnalla. Syömmensyvin, onk ees sitä kunnioittais että mitä hieman luullust valoa itseytkin jaloa. Vihdoin pakko nousta ylös täryytellä liepeist hylös ihmiseksi olentuu sivuunjääköön kaikki muu.
Kaikki tiet voi tukkoutua elämä niin ukkoutua pallo kintus pomppuaa yksinänsä lomppuaa. Ahtaammaks vaan kokee olon supistuvat seinät kolon mieli vajaaks vääntyilee tiedotonna sääntyilee. Oonkhan ollut aina vääräs mit nyt sitten tek ja hääräs sekundamman selätti tuota tunnos elätti. Moisestako kaikki johtui ystävyydet alkuuns rohtui selittelyt tehotta tulopuoli, ehotta. Ponnistukset, nurinperin aukipäinkhän rullaa kerin vierinnät ne vinossa sällipuita pinossa. Hätkähdyttää moinen meno lähestymäs varmaan teno joka jatkon niputtaa polult papan tiputtaa.
Kukahyväns eksyy saattaa parast tietoo täten maattaa ilman ulkoist tukea miinuksikseen lukea. Antain vallat primitiivil tietoisesta, etäshiivil siinä olo ohenee nuhjakkuus vaan kohenee. Moista jatkain, vuositolkul omatunto rupee kolkul haitanoras vireää arkeensuoltu kireää. Vaikka kuinka pyhäst päättää toheloinnin vihdoin jäättää sinne yhä repsahtaa nurjanmurjaan kepsahtaa. Lääketiedekään ei auta meltoutunut jos on rauta tohtorit ei tiiraile perässämme viiraile. Hyväänsvastaan kuka toimii kuumii hiilii päälleen poimii vaik ei koskis toisia siltikin se roisia.
Pentti Pohjola 20031020 (20031020) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu