Tässä suren hoitotoimii miinuksia esiinpoimii kintunvenyst tyräk uus pommiin sekin tilaisuus. Hermot niinkuin viulunkielet taasko mulle, uusii pielet entishaitoist kantoa lisääk nurjain antoa. Miten tätä taasen kestän ärtyvyyden liian estän löytyis jostain lohtua henki ei sais rohtua. Jos vaan luulen, että tyrä nivusis ehk pienemp myrä hihnavedon seuruuta enemp, hengenteuruuta. Arveluttaa edeltkäsin harmaammaksi vetää pläsin sietää tarkast tuumia kirpeisest ei kuumia. Syyllistykset ohittelee järkevämmän kohittelee nousis valo ylemmäks hyväksymä sylemmäks.
Nyt täs tiukkaa, vikaanmenot kintunjuuresk syntyi tenot venytys, ja onnistu tyräk esil ponnistu. Kohta viikon sitä surrut hammast yhteen narskain purrut näinkö vähää ruokitaan monttuu eteen kuokitaan. Hauras olen, monestkohtaa sehän juuri kiusoinjohtaa monet paikat hajalla -entisestään, vajalla. Pitik konstei kovennella itsetuntoo lovennella hyvälhyväin nimissä arjentiedolt pimissä. Taasko lähii kammottuja revähteisten ammottuja nätist oisi sivussa eikä haittaan hivussa. Ilmeistä tää, tutunlaista vaik ei ulospäisest paista siitä jos vaan alunsaa nurillansa kohdal maa.
Monilla meillä on heikkoja kohtii turhaa kyl useimmin perästä pohtii niinkuin mul nivusten seutua lonkkank ei kestänyt reutua? Jyrkästi oisi se pitänyt kieltää edeltä vaarat ne järkisest mieltää luulin, et tekijä tarkottaa kipua kintusta karkottaa. Toisinhan olivat, mentyjenlaadut haittoina edessä, fölihinsaadut ei auta, vaikka kuin narisis yltä et paineiset karisis. Kuinkapa ymmärtäis reaalist toinen jolla ei haittana kolmasti moinen ruotonsa rähjyyttä kuunnella elämääns uudeksi suunnella. Lekurink veitsen taas edessä ollaan itseni pehmeyt juurikin mollaan "nyhtöön" ei tarvinnut suostua ennemmin, pakohonjuostua. Niskaa on hoidettu kymmenet vuodet pelkkää se jatkuvaa, mukavainsuodet enskerran jalkaa kun venytti huolien kukkuraa enytti.
Nyt tässä kysytään kanttia multa sisällä sielussa räiskäistä tulta miksi mä annoinkaan venyttää lonkan, sen irtoista enyttää. Palkkana tuosta ehk uusiotyrä josta sit vuosissa, haittojenkyrä unohdin, näin voisi tapahtuu kirotunkelju se napahtuu. Hoituri reimasti hihnalla nyhti siinä se hävisi luullusti ryhti tarkoitan mielistä menoa koht jopa harmista tenoa. Oisinpa osannut jarrua painaa nyt ei tuos, revähteenpelosta lainaa kovinkin sairasta huomata ehyyttä tässä ei puomata. Vahinkok sattui, ja kaatuili kärry heikkok ei moisesta sisäisest ärry kyl ei täs ilosta hihkuta naurujenremakkaa tihkuta. Jotenkin täytyisi putoilu estää ikeensä raskaus autoitta kestää sietämänvähyytkö rinnassa nihkeänhikeek täs pinnassa.
Pentti Pohjola 20031014 (20031014) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu