Ilo älä multa huku kainalossain yhä nuku riivo ylös ojasta huolta pidä pojasta. Jolla kyllä liiast vuosii muutenkaan ei tänäist kuosii sivuroolis sulppuillee vähyyksiä pulppuilee. Anna taitoo, nähdä, kuulla järkevästi juttui luulla ettei esteaitoja kunnostele taitoja. Monet täs nuo, oheenmenot lahkeenpunteis kiinni tenot yhä tarjoo lohtua sen on verran rohtua. Opeta, et kamut tärkeet tuolleen sietää eessä märkeet lähtemättä lätkimään saantojansa pätkimään. Pieniä nää haaveet mulla käsitellyiks siellä tulla vähist rinta rikastuu tattiksia hönkää suu.
Elämä on hetkenpesti kelpoisesta samal testi mihin koriin laitetaan viikattuna taitetaan. Saako ylle päivänpaisteen taikka, työttömyydenmaisteen lähtökohdat ratkaisee venyykö vai katkaisee. Mitenpaljon järkee pollas siinäsuhtees kestää hollas rappusille kivuten omuut etuun vivuten. Hyvinmennen, eukko, lapset aiemmin kuin harmaat hapset onnentiellä tallattu virheensivu kallattu. Vähemp osat duunii puskee silti huomen, harmaanruskee rahat vähii taskuista niskanhikee laskuista. Useil teille vipattuna ankeisiinkin kipattuna rennonolo ravittais huomiseemme avittais.
Yleensä elo on vaivaa ja työtä ilonkinhippuja tietysti myötä vuodet ne vilistää silmissä kiinnostuskohteita filmissä. Hiipumasuunta on tietysti eessä aaltojenliike se laantuvi veessä tarviten ulkoista tukea päiviään kirjoihin lukea. Mieltä sit yrittää vireenä pitää korvienvälissä jatkuvast itää sapluunat saattavat rajoittaa harjojen korkuuksii vajoittaa. Ihmisii, joilla on ulkoista tukee riemummat rynttehet yllensä pukee ei tarvi nurkassaan niiskua lähespä, ettei jop hiiskua. Keinojenhallinta vuosissa vähii nytpä ei tulekaan kutsuen lähii tyhjä vaan vierelle virittyy entistä heikommin kirittyy. Jokaisel jouset ne ikäisnä jäykkii monetkin kiusaiset kupeista näykkii oltaisiin iloisii saanneista kohtalon keveistä jaanneista.
Niukkenee ain riimisaalis vaikka kuinka innoin haalis yhdelpaikal ollessa tymäkkyyttä pollessa. Rustooheppaa tarkottelen pelonpoikaa karkottelen jaksais kynää rutistaa värssyi hihast putistaa. Tietenkin on jossain raja minkä yli ettei aja äly kun on tynkänä huomissato mynkänä. Pelko pois, ja rohkeest eteen satimia laittain veteen onnella on osotteet minne viskaa posotteet. Avuksi tää kelvost luontuu kymmenvuotten taakse juontuu sieltä lähti kipinä jatkuakseen vipinä. Ympäristö antaa aiheit myönteisiä, sekä kaiheit tuota tietä tallaissa välil rypöö kallaissa.
Tukossa täs ukol mieli hivututtuu oloon pieli joko joutu kadonnut riimilähteen padonnut. Eikö enää sitä huvii tarkentaa mik ilonkuvii riemunrenkait edessä hopeenhohtoo vedessä. Luulenpa et hetken poissa kohta räplää innoin noissa yht ja samaa tarinaa ikäukon narinaa. Kuin ne hommat hoitaa pitäis tulosta et kelpoo itäis kuvitelmii kukassa entinen ei hukassa. Vähentyy myös päiviltänsä altistuiksee näiviltänsä saanti luonnon antama pikkustuttuu kantama. Hyvillänsä saadust ajast jotain pientä ulos pajast mielenrauhan muodossa juttupuolten suodossa.
Pentti Pohjola 20031012 (20031012) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu