Ihmismielten eriasteet sisältävät useet lasteet nöyrimmästä vihaisiin ohuummasta, lihaisiin. Pitkää, pätkää, tiellä marhaa useellakin olons harhaa kuvitelmat kukassa järkiperä hukassa. Ystävyyteen yrittäissä samaan sänkyyn pyrittäissä lapsilaumain keskellä orvontuntuu leskellä. Milloin mitä ronkkimassa päihtyneenä konkkimassa tuollaisia juttuja selkeyksii, suttuja. Hyvä olla polunpäässä niin juur ettei järki jäässä kiinnipitäin toivosta etähällä voivosta. Rehellisen reppu seläs minkäänmoista hidust peläs täyttymys se tarjolla oma kohtans varjolla.
Laiskuus täs liepeistä repii ja nykii hyötyinen edentä vastahan pykii mieluusti sanoja sorvailee yhtä kuin kehoisest lorvailee. Henki ei nukuksi tällaisis toimis jotenkin kokee, et himppusest voimis ihan vaan omalla mallilla söhräten säkeittens tallilla. Mediantarkkailuu einehen lisäks silmillä seurailuu, vahvuudennisäks rukiista limppua kitusiin harmuutta hukaten hitusiin. Tällaista tasaista ukolla kulku enemmist mielellään voikin jo sulku aatellen, huvit ne takana sil linjal valkeena lakana. Onhan täs tuurilla vinhainen osa tyhjennyt aikoja järkinen posa josko se tuntoon ees tarttunut kuuta kuin nousevaa varttunut. Näinkin on elossa, suolaa ja makuu yhäti tuollaista runsuudenhakuu uskois, et lopu ei saavista nykyisten määrien kaavista.
Vanhalla ukolla lapsen täs sielu piirleikintapaiseen yhäti nielu muut ovat kivien takana nollan sen mallissa lakana. Riimejä rustaa ehk elonsa loppuun tuskin sais konetta aiemmin toppuun sairaus voisi silt vajantaa kyvytteen lähettyis, rajantaa. Onneksi tässä nyt näppöset liikkuu aatos se jotenkin pikkusest kiikkuu jatkaa vaan kasoille mättiä tarvimat tekemiin nättiä. Rosta mul pärstä, ja yhtlailla aatteet kovinkin tymäistä, henkistensaatteet syömmelle lääkkeenä lainotaan hankalaintuloa vainotaan. Ihmisenmalliseks itsensä kokee lähespä tällaisii toisetkin, hokee persikkapinnal, ehk paremmal yhteistä iloa varemmal. Tällä ei lääkitä raihnaista kehoo sieluisel suunnalle juuremmin tehoo antaen uusia avaimii kourihin lopaten tavaimii.
Tyhjää ois elää, ja tyhjää ois olla harteilla onttona, kupooli, polla aatoksen alkua tiedossa siinäpä kestämää siedossa. Pienikin puuhailu tuulettaa mieltä lähteissään innolla liikkeelle sieltä uusia tuulia nuuhkien ohitse yleisten ruuhkien. Ettäkö täytyisi osata ensin ihanhan itsekin siivittä lensin kanan myös moinen tää kapsahdus tunteman sykyyksen rapsahdus. Näillä ei nosteta lippuja salkoon unelmoit alkaa vaan nöyränä talkoon hitsi kun sisältää viihtyä ukkonkin jaksaa näist kiihtyä. Muunhan on suosiol viskannut luota riimeilyl kartettu henkistä suota enemmän tartte ei ponnistaa hatustaheittäen onnistaa. Kysymys leikistä, vakavainmyötä niuhasti aatellen, tämäkin työtä liikkuillen yhdessä kohdassa huomistensuuntaisiin johdassa.
Pentti Pohjola 20031010 (20031010) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu