Tunteittentulvissa mieli on avoin heittelynvaarassa useinkin tavoin koskisii kohtia rutkasti oikein jos jäsentyy mutkasti. Vilttienalle ei saisi tuos piiloon lisää vaan keitteitä kokoilla siiloon mistä noit alkaisi valkata itselle ohjuuksi palkata. Kaikki ei koskaan oo, kaikkien kamui monenkin mielestä, valtosa ramui jotka voi jotenkin inhottaa onneksi etäisyyt silloin saa. Suosittuin ympäril vilskettä piisaa järkeen ja tunteeseen ihmises viisaa rahaisuus ehdoitta ravittaa menesteenkukkuloil avittaa. Heikommat hollit on useilla meillä jotka tääl laahustaa arkisenteillä vaimotta, lapsitta, yksinään tajuisko perheinen koskaan tään. Eipä siis tasan nuo punnukset ilol monenkin menemät lähespä pilol aivan jo lähtöisist keinoista riippumat suunnatuist meinoista.
Kuvitteenkanssa jos ihminen painii taatusti useinkin sellaisest mainii pelkkä et arki ei huvita sieluisii syrjiä kuvita. Näinpä ne aukeaa harrasteil ovet konstilla tulenee paklatuks lovet mieli saa haluttuu evästä sermejä auemmas revästä. Moiselta tieltä ei paluuta juuri puseron alla jos roihu se suuri vähyytens elkeetkin hukkailee ruuhtansa vesille pukkailee. Innostus jämähtää kestona kalloon jatkuvaa liikettä pyörivään palloon tuhanten tienä on tuttua uusia haltuunsa kuttua. Laadul ei väliä, minkä siin mieltää kunhan sen täytisen nollansa kieltää ettei vaan pelkkää oo arkea sietämä silloin niin karkea. Ahaisii aatoksii, harvasti huomaa juuri tuon innosteen paikalletuomaa yhteisön siltikin muistaen kaikkises kepyydes luistaen.
Aralla mielellä vastuuta pelkää vähäisen itsensä yleisilt telkää koppavan nimi siin heitetään juoruisenpuurookin keitetään. Muistathan, sillä ol aiempii mokii helisti hölmyyttään syyttömäin pokii vähänkin ilonsa kadotti toheluut tekoihins ladotti. Johan se naamaltkin jöröltä näytti syrjäisen eläjän tunsmerkit täytti kuka nyt harmaisen huolisi ennenhän pitkää siin kuolisi. Yleinen asenne yrmeäks muuttui kontaktitahtoa muualta puuttui jutut kun veteli yhtehen purkaili tekemäns lyhtehen. Nyt ei oo menemis mutkailunsuuntaa helposti pääsenee piilohon puuntaa itse kun lokerons sulkenut julkiselt hämyhyn kulkenut. Silti on päivissä uusia häiveit ei tässä kanneta kukkuroi näiveit minkä sen oikeeksi tajuaa kiva, et sillensä rajuaa.
Ihminen tahtois ain toiselleen hyvää olemas siirtäisi sillaisest jyvää käsitteet joskus tään kumoaa yleinen yhteisö lumoaa. Etkö sä tiedä, et tuossa on vikaa henkises asentees, rumaa ja likaa auttamispuolikin toppunut iloisenvirekin loppunut. Nythän vaan sihtailee iltaisin telkkaa potkimat naapurin portille kelkkaa suvella tietyst et jalkaisin tavoite, ikäväin halkaisin. Omissaan ol ehk väsymäinsaantii ei riitä edemmäs ihmisyysjaantii koppavan maineenhan siitä saa ellei tuot itseä kylään jaa. Joutoisel lörpöllä monetkin pärjää selän kun takana tuttujaan värjää -miten tuo tuollaiseks muuttunut kotoisiin nurkkiinsa juuttunut. Hällä ehk suosio pienemmäs jaos ohehentyönnäntää tänäisest paos sydän kun ystävist erossa mieltymät pienemmäs terossa.
Pentti Pohjola 20031009 (20031009) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu