Ilo ei vanhalta kauaksi paista silti tuo semmoisest, mitenkään laista olo vaan jotenkin rajainen ehdammast innosta vajainen. Luopua täytynyt monista hyvist mieltäkin raastavist kepeittensyvist tuossa ei harkintoi haavita olemanpisteitä raavita. Aika ja vuodet ne rajoja laittaa paljonkin entisist ympyröist taittaa hiljaista hyväntää oivaltain käsissä kestävän menonlain. Ryntäillä pitää vain, paraittenperään tuollaista tuhinaa ilolla kerään minutkin merkattu hyötyihin eikä vaan, laudaltalyötyihin. Kohtalo kohottaa ojasta ylös aiempaa saantia, taisikin hylös joka se kivenä kengässä -olete, ikuises tengässä. Nöyränä pakko silt eittämät olla tuolloin ei kiikuksi liiasti jolla sihtejä rannoilta rajataan parlastinpuoltamme vajataan.
Elämäntaival on notkoo ja mäkee perästäpäinhän tuon selvästi näkee juuri nuo hammasteenkohdatkin niinpä myös, ohitsejohdatkin. Aikaa on annettu kehitystyöhön monia kaaveita pistetty vyöhön noille jos käyttöö ei älyä turha on mankuilla sälyä. Taitavat ihmiset helmensä löytää koskapa istuvat ympäri pöytää läheisten rakkaitten huomassa uusia aatteita luomassa. Ontot ei ylety penkille millään heilläpä juuri ne hommat on sillään askel kun lankult ei ponnistu taatust ei jatkokaan onnistu. Olemanraput on noustava sassiin perästä jäätävä tarkkana passiin vieläkö verhot ne väräjää jatkaakseen kohdassaan käräjää. Leikinhänpäiten näit huumoril viskaan tullehen haaltoni, sivussa tiskaan yksinkin pumppu se naksuttaa huomisensuuntahan jaksuttaa.
Toikkaroidaan elontiellä ohjaksia metka piellä koninkyydis kuljetaan erheelt ovi suljetaan. Mieltä pitäin pienes juoksus älynvähää, järjentuoksus onnenhipun oivaltaa vastauksen, kysyyn saa. Joutilaal on rullal aikaa kupoolissa jotain kaikaa ainkin luulee, olla niin eväänsä et lepää siin. Uhmamieltä rajottaen ärsynelkeet hajottaen lullii paatti laineilla aiemmilla maineilla. Väkistvääntö, sekin tuttuu repaloittaa olonnuttuu lisäämättä pisteitä kukkuroittain misteitä. Irrallaan tääl huutaa henki olenta kait sille renki unohdellen lähtöjä tiiraellen tähtöjä.
Olotilat haihtuvia menonkuvat vaihtuvia ikä-ukon tontilla kuvitelmat kontilla. Riimeistäkö muka hyötyy niist on eväät ajat syötyy heijasteita elosta ehk jop varjoo pelosta. Aika kulkee raksuttelee siinä seas jaksuttelee kompuraisin olennoin tilapäisin polennoin. Ympärillä, mennään, tullaan järkevyyksii keräin lullaan omis noita väistelen hitujani päistelen. Elämää kun tarjonnassa näpit poskil, ehtis hassa jotain tointa tueksi ihan ettei sueksi. Vähyysmitois punnittelen kökkötyylil nunnittelen minuutteja menettää hiukka pientä enettää.
Lonkankiusa paikoil pitää korvausta liikkeel itää siks näit pätkii sorvailen oikeest ottain lorvailen. Hunninko on vienyt tehot kaikoksissa pysyyt ehot aviisitkin luettu takaseinä tuettu. Aika tarvii rapsutusta ettei eessä, kohta musta niitä näitä nakittaa välil vaunuu pakittaa. Ikäukol konstit vähis harmautta uutta nähis oiveet kallost kaluaa todellakin haluaa. Hömpis ei oo juonest kyse pelkästi tuo, vippoonnyse ilmaan paiskain paketin laukomalla raketin. Omast montust ampaistuna niskanseutuun nousee puna koteloittain keoksen minimoiden seoksen.
Kyllä sit on pakko miettii miksi jyrää tätä tiettii riimittelyn kaavoissa veist kuin pyörtäis haavoissa. Leikkisesti, tosin kyllä paljoinhan ei iäs yllä silti jonoo venyttää tyhjänpäivää enyttää. Jokahommas jotain tervaa värssytkin nää ajoin hervaa muut kun poissa laskuista näitä ulos taskuista. Pakkomielle, ehkpä kielle viskannut on ukon tielle naurettavaks ruvennut äly massaan huvennut. Sanoi laittain toistensperään tähän jälleen säpsäin herään ajanhukkaa nimeltä suojais miest ees pimeltä. Täpöstelty ajan aukkoi olotilaan hengenlaukkoi perustoista piittaamat kysyttäissä viittaamat.
Pentti Pohjola 20031008 (20031008) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu