Yksin inuu mitämilloin puutteentuntu vaivaa silloin eikä nauruun yhytä hytkymähän ryhytä. Palapeli ei siin kunnos kaipaus jos meuhaa tunnos ystävä ehk kadonnut sielunluukut padonnut. Rumat sanat, jospa lenti mustimmasta nuolet enti pilaamahan oloa särkemähän koloa. Ensimmäiseks, suunnal toppi nieltynä nyt väärä roppi ulos äkist rykästä saasteest kuivil nykästä. Alkamalla ajatella ruusuisesti pajatella silmäniloo erittää tantalustaan perittää. Jopa juontuu hommat hyvin keskiös kun pesii syvin riemu taasen ruorissa vinkurois, ja suorissa.
Tyytyväinen pitää olla kepehintä hoitaa holla ilman valon vaivoja synkennysten kaivoja. Pilke silmäs jokapäivä eroohan noin liepeest näivä ajatuskin juoksuaa kesäntähteet tuoksuaa. Lahti välkkyy hopeoita jaksaa tarkkail innoin noita kukkaset viel elossa hieman hallanpelossa. Syksynilta tummuu äkkii pahimmoillaan, ihan säkkii ellei kuu se kurkista vilkuttele nurkista. Mars tuol punaisena hohtaa aatossuunnat etäs johtaa tätäpiirii kumminkin planeettaisten summinkin. Kaikkeuksis eipä rajaa miljardeil voi valo ajaa löytämättä ääriä sisältöönsä kääriä.
Syksy tulee, ulos, tupaan lämpö käypi juuri hupaan klapei uuniin mättäen vilun taakseen jättäen. Kolme viikkoo helteenhikist vanhan huonon kiusaan likist onneks loppui ajoissa sietämän jo rajoissa. Ääret tulee kaikes vastaan eikä ukkon kaasuu nastaan lööperii vaan skriivailee osan ajast kiivailee. Miksi hitois orvon omin yhteiselo, sehän somin kolho muotok erotti sisält pelon terotti. Turhaa surra menneit aikoi olhan niissä hiven taikoi aatoskuvii juoksutti kuvittelmil tuoksutti. Pysyisivät huolet poissa että viihtyis rauhas koissa velimiehen varjossa hält kun tukee tarjossa.
Työtä saa paiskia hartiavoimal eholla innolla, käytännönroimal olemat nivelis välystä rivasta nykästen älystä. Sellaisen kelpailee juoksua jatkaa rungossa elimet lötkäen vatkaa pumpussa tahti kuin sähinä kaukana ahtainen ähinä. Vanhuus kun valahtaa yltäisest niskaan siinähän paljussa olentaa tiskaan kuluma konkassa viiltelee enempii oletteit hiiltelee. Noinkaan ei täydesti lauteilta putoo harrastet hitusest viihdyksi kutoo soittoa, laulua, värssyjä mielelle piristetärssyjä. Hunninko karkottuu niskasta alas taasen se rahisee uusihin jalas onnenkin ovi voi aueta pelkojenpohtima laueta. Kotona kelpailee rauhassa olla tukevin juuri tuo, iloihin holla näin saanee kompurat karistaa hiljaisten hallushan makaa maa.
Pentti Pohjola 20030929 (20030929) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu