Illal kun telkkarii katsoo ei kehtaa riimienparissa yleensä vehtaa levolla oikonaan rojottaa typerii kynästään hojottaa. Yksi on polla, ja kokemat niukas elämänasenne enimmin tiukas viitsi ei ukkona pilailla rätsäköit lähelleen hilailla. Aamuisin kapuaa koslaltaan pystyyn uusia utelui ajatenystyyn mistä sais henkistä evästä lääkkeiseks rohdoksi revästä. Erakko-ukolla pienet on tarpeet kunhan nuo vähisi kimpusta karpeet riittäisi pöydässä nisua henkisennurkassa sisua. Tahto se tuppailee helppoja hakeen sivuuttaa vahingoks, olemansakeen mikä juur pitäisi kurssissa arkisten askarein purssissa. Kivaa täält katsella kiireistä joukkoo että he jaksavat, mennä ja poukkoo toimesta toisehen hypätä sielulleen einettä nypätä.
Luokittaa monikin tekoinsa summan unohtain luultavast, sävyiltä tumman valohon raahaten jaantonsa koristain ilolla saantonsa. Niinhän tok pitääkin nappuloist kääntää hitsiikö murheisna päivittäin ääntää tarkkaavuut soppaamme sekottaa olkapäintakan jos lekottaa. Arvojennostoo kun yksinään mittaa luultavast oletteil osan siit kittaa toimensa etäälle erennyt särmikkäänlaatuiseks kerennyt. Maailma muuttuu, ja navallaan pyörii ihmiset hosussaan häärii ja hyörii tekemäl tikusta asiaa käpäillen muistojens rasiaa. Kuinka ois onni se lähelle tullut jos eivät päätelmät hassut ja hullut älli se tullut ei mielehen hommelit hoituivat pielehen. Toden jos sanoo, niin nykyinen paras eipähän olla täs luulojen varas yksin kun ynisee nurkassa kamut ei liiemmin kurkassa.
Tukkuilee jos riimeinkanssa laimentuuhan väkist tanssa pientä lomaa tarveilee koht taas värssyt parveilee. Huviahan etsii, sihtaa arjenmössöö taakseen lihtaa yhä uutta uskoa huomisihin kuskoa. Elämällä paljon vuosii tuskin siin on liioin kuosii annatellaan oleilla lähtöpassit koleilla. Runsautta jarruil pitäis sen taas jälkeen tulost itäis helmii kyl ei joukossa skriivailtu täs loukossa. Ajankuluu etsiskellen nuivantuntuu metsiskellen valoo jostain pilkahtaa innostusta vilkahtaa. Olematta ylpee yhtään hitujakin rupee nyhtään sekunneiksi seilaamaan kohtapaikkaans peilaamaan.
Elämääns ei pitäis moittii taantumasta yhä loittii jaksaaksensa edetä viisahista medetä. Houkutuksii jokanurkal nurinmeno aina kurkal synninvaaran muodossa tarpeeks jos ei suodossa. Kuri yhä kantapäillä tärkee luonne juuri näillä mallinnetuil tuotteisil näpäköillä luotteisil. Sekavuut myös mahtuu soppaan vailla särmää, älyoppaan olonpöngät katoaa ilonvuokset patoaa. Luisuvaa voi olla mäki etäämmäl tuos nuukast näki kantoja ehk kaskessa riskinottoi, laskessa. Olinpäiväin illansuussa painotukset jossain muussa niinkuin tyydyn keräilys järkiperään heräilys.
Pentti Pohjola 20030929 (20030929) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu