Jälleen sen annoksen riimejä heitin totutun soppani mielessä keitin ehkäpä tunnin vaan tuhersin puolisen huoletta nuhersin. Mitäpä tuumailu tällaista auttais yhä vaan sitkompaa jäminää lauttais parasta hötkäistä esille ruuhtansa avommil vesille. Tätä voi tuhertaa, pötkölläänollen kyydissä kuvitteen, matkassa pollen eikä oo vaivaksi nimeksi äly kyl enemmält pimeksi. Ajan vaan kuluu siis tällailla haen löytäen entisen, olemainlaen siitäkin koht täytyy tinkiä kiertäen yhtäistä rinkiä. Ihan kuin henkeä täyttäisi tällä vaikka on paiskattu urkkomil ällä omaksi lääkkeeksi haettu toviksi arkea paettu. Varmasti kiittelen hetkistä näistä mitkä ne irtoaa riimienpäistä uunon vaik olisi aikeita taatust ei kellekään vaikeita.
Haasteita haetaan, tässä ja heti unehtuu mielestä laiskuus ja peti kinttua kipakast tälläten oman sen ilonsa älläten. Näinhän ois pitänyt, alustasaakka aikoi jo kevinyt niskasta taakka melkein mi laitteli polvilleen nuukkasiin, naamansa kolvilleen. Ettei sit älynnyt, lapsena tuolla järkisel veitsellä anteja vuolla nyt tässä häpeä hoputtaa virheistä vääntöä toputtaa. Luulemainkelkassa kahaisin reisin itseä pöpikköön lisätyst veisin missä sen käänöksen kurvaisi pakkia silmähän survaisi. Töhlymii ei pitäis ankkuriks laittaa helpommin maal-linjan sillensä taittaa enentäin oikeitten osumii niukentain tietoisest hosumii. Luontohan jokaisel itseensä tarjoo sopivis määrissä haitoilta varjoo iltaisilpäivil kun pihailee lahden sen läikkyä ihailee.
Laiskuri laitetaan äkisti köysiin työnnetään taaemmas, mustimpaan löysiin siellä ei sisua tarvita yltöistä pakkia harvita. Paikallaanollen, kun laveril loikoo mutkaisii miettelyi yrittäin oikoo tässäkö tömähdin tahdista paitsi jäin suotavain mahdista. Oppia ottaen enemmän käyttöön henkisten monttujen, silennäntäyttöön aluksi hommaa jo esillä ruuhi kun kivisil vesillä. Mutkaista menoa, sitäk nyt pelkää että tuo kokemilt komeroon telkää ihan ois hönttiä haentaa sisäisen säilönnän paentaa. Katsottais toistamme reilusti silmiin tallentuis perusteet, olemainfilmiin rukkasii räiskäil ei naulahan -sorruta moisehen paulahan. Ilo ois jossakin lähistöl varmaan siirtäisi sivuhun, olemainharmaan nauruhun naamaansa survaisi täyttymäintarhahan kurvaisi.
Vähillä voimilkin kynähän tarttuu uusia aatteita pollahan varttuu toki ei suuria kaloja pelkästi, hitusenpaloja. Mihin sen mielensä joutessaan laittais juurikaan tuolleen, et eloo ei haittais tarve on jotenkin toimia sattumat soppaansa poimia. Ulkoa näyttää ehk täytiselt tyhjält pelkältä laiskuudensorttiselt nyhjält ihmisel itsel vaan tärkeä soveltaa kohtaansa järkeä. Elämä asettaa hosuille rajat niitäpä raiteita nöyrästi ajat toiveet voi vinhasti pyöriä yhdel silt naakelil hyöriä. Ajatusaskarrus esille nostain ulkoisil siteisil tehosti kostain lähdettäis polkuja ravaamaan huomisil veräjii avaamaan. Kukaan ei puolesta ripoja paina elohan ihmisel lahjojenlaina jaksettais monoa vipata huolet ne harteilta kipata.
Pentti Pohjola 20030929 (20030929) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu