Todesti värssyillä täyttelen aikaa riimienrytmejä ilmassa kaikaa hetken ain kanssansa piirissä ol vaikka vinosti jiirissä. Aikaa on annettu, olkaatpa hyvät etsikää itse ne hyötyjenjyvät laumassaolo ei kannata itsyyttä tekoiseks rannata. Omasta nupista hakea passaa toiset ei aikaansa sellaiseen hassaa laatu on milloinka mitäkin jospahan tarvitaan sitäkin. Ei pidä pelätä, sisälle näkyy viskataan viistosti etäämmäl täkyy annetaan lotjamme suljua herätteinpaikoissa nuljua. Läheinen kontakti, ehdoitta muihin siellä voi solmia pestinsä puihin ankkurin jorpakkoon heittäen niukemmast kupoolis keittäen. Yleenskin, yhteisyys oppia pitää sellaisest maaperäst kehityst itää entisten polvien tallentein tuhannest mietityin kallentein,
Nykyinen musiikki korvia koittaa muuten vaik jukuran haluiskin voittaa rokki ei ikäisil tällätty nuoremmil melua mällätty. Onko se kivaa, et vanhana kuuro ulkoiset äänet ne, tukkoinen puuro lapsesta saakka kun läpsitty ylisen peltisist näpsitty. Tulpat jos aina on jyskehen eessä vanhan ei tarvitse, silmänsä veessä ilmaista säästöä todella olemat haitoista podella. Vanhempi tansmusa hiljemmin hoitu elämän nyrjänteeks niukemmin koitu akustist ääntä ol pelkästi sointi siin ihanan helkästi. Rokinhan räiky, kuin vasikkaa tappais peltisest pörtiköst kettinkii lappais tuosta ne nuoret on nirvanas sydämenkielillä helkkyy kas. Ukkona aattelee, voihan tät menoo iloa haetaan, sieltä mis tenoo vanhemmis värssyissä vetoa yhtäkään alkais ei etoa.
Nälkähän aina on ikävä juttu kokipa sellaista vieras tai tuttu sitä on kehoista, henkistä lähtöisin huolien penkistä. Maha jos mouruaa evästä vailla sielukin söhryää haittojenmailla puute on aina tuo kireää laadussa vastpäätä vireää. Pöytienääreen siis ikuinen kaipuu etäällä oleilles hunkioon vaipuu kaikille silti ei tuotane onnisen osasta suotane. Aamul ei tiedä, mit ilalla näkee senverran seikoissa, kuhmua,mäkee niinhän tuon täytyykin suojaksi vartijaa sanotaan luojaksi. Yhteistä iloa kopassaan kantaa erheenkin vahingos tulla sen antaa oppia, oloille nostoiksi ikinä vähää ei kostoiksi. Tällaisel polulla jokainen tallaa omaa tuot paikkaansa yhteisiin mallaa ylemmäs rapuille kipuaa kohtaansa arvommaks vipuaa.
Jotkut ei halua suuntaansa muuttaa kuka vaan vastuksen, ärtymys tuuttaa mitä sä siihen nyt haitaksi itsellä haluu täs, laitaksi. Sopimus puuttuilee yleensä aina oikeaa nappia kun ei sit paina vieterin täytyisi virua maalaamat seinälle pirua. Yhteistä oloa useimmat viettää erisensuuntaista joskus se tiettää milloinka kullakin keitättää särmikkäänsanoja heitättää. Eipähän tarvitse taakaksi ottaa vuorollaan kutakin kiukustus mottaa nauretaan vähälle siedolle loppujenlopuksi, miedolle. Olemanlahja on selitet vailla päätetty toisaalla, etäisil mailla kiitosthan pitäisi pulputa itsekkyys hiitehen sulputa. Kesä on pian jo taaksemme saanut ihan nyt räkityst niskaamme jaanut silloin ei yhtäkään palellut tuhdisti lämpöä valellut.
Pentti Pohjola 20030929 (20030929) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu